the GASTROLAB Image Gallery

Raippaluodon silta


Suomen pisin silta, 1045 metriä pitkä. Valokuva: C W Schout, Hollanti

Raippaluodon ja mantereen välinen liikenne

Juuri loppumassa olevan vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana pienet moottoriveneet hoitivat Vaasan ja saariston välisen liikenteen - talvisin otettiiin jäätiet käyttöön. Vuonna 1952 alkoi uusi aikakausi, kun noin 3 km pitkä lauttayhteys otettiin käyttöön.

Tästä lähtien on Raippaluotoon päässyt mukavasti omalla autolla - tosin monasti jonotuksen jälkeen. 70-luvulla lauttamatka lyheni Fjärdskär-saareen rakennetun tien ansiosta. Vuonna 1987 siltasuunnitelmat valmistuivat, ja valtio myönsi tarkoitukseen rahoitusta vuonna 1994. Silta rakennettiin vuosina 1995 - 97.


Peruskirja

Kesäkuun 3. päivänä 1996, jolloin Suomen tasavallan presidenttinä oli Martti Ahtisaari, pääministerinä Paavo Lipponen, liikenneministerinä Tuula Linnainmaa, Eurooppaministerinä koska Suomi on EU:n jäsen Ole Norrback, Vaasan Läänin maaherrana Tom Westergård, Tielaitoksen pääjohtajana Jouko Loikkanen ja Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtajana Martin Håkans, muurattiin Raippaluodon sillan peruskivi.

Raippaluodon sillan peruskivet muurasivat Ole Norrback, Tom Westergård, tiejohtaja Juhani Salonen, toimitusjohtaja Arto Ihto, kunnanjohtaja Jan-Erik Granö, rakennusmestari Jorma Jokela ja luottamusmies Hannu Peltomaa.


Valokuva: C W Schout, Hollanti

Peruskirjan ohella peruskiven sisään tallennettiin Suomessa käytössä olleet metallirahat, päivän sanomalehdet Pohjalainen ja ByaNytt, sillan yleispiirustus ja sillan rakentamisen esite, joka sisältäää tiedot sillan suunnittelijoista ja toteuttajista.

Raippaluodon silta rakennetaan korvaamaan Suomen vilkkaimmin liikennöity lossiyhteys Raippaluotoon ja toteuttamaan raippaluotolaisten vuosikymmenien odotus kiinteästä yhteydestä mantereelle.

Tielaitos, Vaasan tiepiiri


Näkymä Raippaluodon rantaan. Oikealla Mustasaaren kunnanvaakuna.

Raippaluoto

Raippaluoto on iso saari Vaasan saaristossa. Saaren pinta-ala on 150 neliökm ja väestämäärä noin 2000, jonka lisäksi saarella asuu huomattava määrä kesävieraita. Raippaluoto oli aikaisemmin itsenäinen kunta, mutta kuuluu nykyään Mustasaaren kuntaan.


Vedensyvyys sillan pääaukon kohdalla vaihtelee 6 ja 16 metrin välillä ja sillan korkeus sallii isojenkin alusten esteetön pääsy sillan alta.

Sillan vihkiminen

Elokuun 26. pvnä 1997 silta vihittiin käyttöön. Juhallisuuksien vierailijoina olivat mm tasavallan presidentti Martti Ahtisaari, Islannin presidentti Olafur Ragnar Grimsson, liikenneministeri Matti Aura ja ministeri Ole Norrback. Juhlapaikkana oli Fjärdskärin saari, ja yöllä sitten tansittiin sillalla.


Ne tekivät sillan

Vaasan tielaitoksella oli päävastuu. Suunnittelu-Kortes AEK Oy teki suunnittelutyön dipl.ins Esko Järvenpään johdolla ja rakentajana toimi Polar-Rakennus Oy. Lohja-Rudus Oy, Kalajoen Konepaja Oy ja Urakointiasenus M. Rautio olivat tärkeitä alihankkijoita.


Terästä tarvittin 5000 tonnia ja betonai noin 20.000 kuutiometriä sillan rakentamiseen. Yli 50.000 kuutiometriä maata ja kalliota siirrettiin. Valokuva: C W Schout, Hollanti

Kunniamaininta

Raippaluodon silta on saanut Suomen Betoniyhdistyksen vuoden 1997 Betonirakenne kunniamaininnan.


Silta on 1045 metriä pitkä. Hyötyleveys on 12 metriä, josta kaksi ajokaistaa ottaa 8 metriä ja kävely- ja pyöräilykaista hiukan alle 4 metriä. Vapaa korkeus merenpinnan yläpuolella on 26 metriä. Sillan keskiaukko on 250 metriä pitkä. Pylonit nousevat 82 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle.


Tielaitos on rakentanut taukopaikan sillan itäpäähän Fjärdskärin saarelle. Sieltä löytyy jäätelömyyntiä ja mahdollisuutta itse grillata makkaraansa.


"Raippaluodon silta", kolmikielinen kirja, on Raippaluodon saariston kotiseutuyhdistyksen vuonna 1997 julkaisema kirja. Jos haluat nähdä, miltä silta näyttää juuri tällä hetkellä, niin sitä varten on olemassa the Replot Bridge webcam.

Raippaluodon silta tiedotusvälineissä

Raippaluodon saariston kotiseutuyhdistys on julkaissut kirjan Raippaluodon sillasta. Kirjasta löytyy seikkaperäinen selostus niistä ajoista kun sillasta vasta haaveiltiin, sillan suunnittelutyöstä ja sillan rakentamisesta. Paul Lindell on ollut dokumentaatiotyöryhmän puheenjohtajana.

Sillan rakentamista voitiin aikoinaan seurata reaaliajassa webkameran avulla, ja se on vielä - todennäköisesti - toiminnassa, eli kokeilepa the Replot Bridge webcam.


Raippaluodon siltaa esittävä postimerkki, julkaistu 15.2.1999. Oikealla Vietnamissa vuonna 1997 julkaistu postimerkki.

... ja postimerkillä

Vuonna 1999 Suomen nykyinen Tielaitos vietti 200-vuotisjuhlaansa, ja tämän kunniaksi Posti julkaisi postimerkkisarjan, joissa yhdessä on Raippaluodon sillan kuvaa. Raippaluodon silta on varmasti pitkäksi ajaksi viimeinen iso siltahanke Suomessa, ja on myös sen takia postimerkin arvoinen asia.

Hiukan yllättäen tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen siltaa kuvaava postimerkki. Vuonna 1997 Vietnamin postilaitos - niin yllättävältä kuin se tuntuukin - julkaisi postimerkin samasta aiheesta, pari kuukautta ennenkuin siltaa vihittiin käyttöön. Osasyynä tähän oli varmaan se, että tähän aikaan oltiin rakentamassa hyvin samantyyppistä siltaa Haiphongiin suomalaisten asiantuntuijoiden voimin.


Sillan rakentaminen maksoi noin 15o miljoonaa markkaa, ja se on hintansa arvoinen!


Alle tunnin ajomatkan päässä sillasta löytyy Kalles Inn, erinomainen paikka ihailla ulkosaariston kivikkoista luntoa.


... ja pitkän illan jälkeen päästään siltaa pitkin turvallisesti takaisin mantereelle.

ISP Providers