|
|
|
![]()
|
![]()
Nykyään tunnetaan ainakin kuusi erilaista virusta, jotka aiheuttavat varsinaisia hepatiitteja. Lisäksi on muita viruksia, jotka saattavat vaikuttaa maksaan. Nämä 6 virusta ovat: A, B, C, D, E ja G.
A-hepatiitti tarttuu suun kautta saastuneen ruoan tai juoman välityksellä. Huonosti pestyt vihannekset ovat tyypillinen tartuntalähde etelän maissa - ja nyt ollessamme EU:ssa näitä etelästä tulleita vihanneksia myydään meilläkin etenevässä määrin. Virus tuhoutuu keitettäessä. Itämisaika on 15 - 50 vuorokautta. Viruksen erittäminen (eli tartuttavuus) alkaa noin 2 viikkoa ennen sairastumista ja loppuu viimeistään 2 viikon sisällä oireitten alkamisesta. Tyypilliset oireet ovat suolisto-oireet (oksentelu, ripuli, vatsakivut), kuume, hengitysoireet, ja sitten tulee ikterus, eli bilirubiinin aiheuttava ihon keltaisuus. Suomessa tulee 50 - 100 tapausta vuodesta tietoon, mutta varmaan monet A-hepatiittitapaukset menevät lievänä kuumetautina ohi, ilman että diagnoosia tehdä.
B-hepatiitti tarttuu verikontaktin välityksellä (verensiirto, pistos ihon läpi). Tauti voi myös tarttua sukupuolitaudin tapaan, ja siirtyä synnytyksen yhteydessä äidiltä lapselle. Itämisaika on 40 - 180 vuorokautta. Tartunnan jälkeen virus on veressä kuukausia, ja 5-10%:lle viruksen kantajuus jää krooniseksi.
C-hepatiitti tarttuu infektoituneen veren välityksellä aivan kuin B- hepatiittikin. Itämisaika on 15 - 140 vuorokautta. Viruksen kantajuus jää hyvin usein krooniseksi, ja osalle kantajista kehittyy krooninen hepatiitti.
D-hepatiitti tarttuu sekin verikontaktien yhteydessä. D-hepatiittivirus ei selviä ilman B-hepatiittiviruksen läsnäoloa, eli tauti esiintyy vain potilailla, jolla myös on B-hepatiitti tai B-hepatiittiviruksen kantajuus. Hepatiitista tulee usein krooninen, jolloin ennuste ei ole aivan hyvä, ja usin nähdään kirroosin kehittymistä.
E-hepatiitti tartuu suun kautta, saastuneen juomaveden välityksellä, useimmiten jossakin kehitysmaassa tapahtuneen luonnonkatastroofin yhteydessä. Itämisaika on 2-9 viikkoa.
![]()
|
|


Kaikkien tärkeiden konferenssikaupunkien kartat ja satelliittikuvat
May 8, 2007