|
|
|
![]()
|
![]()
Mahasyöpä on yksi Suomen tavallisimmista syöpätaudeista. Naisilla se on toiseksi tavallisin syöpätauti (rintasyövän jälkeen) ja miehellä kolmanneksi tavallisin (keuhkosyövän ja eturauhassyövän jälkeen). Vuonna 1953 Suomessa sairastui 1186 miestä ja 1001 naista tähän tautiin Syöpärekisterin keräämien tietojen mukaan, eli yhteensä 2187 henkilöä. Vuonna 1987 vastaavat numerot olivat 642, 578 ja 1220. Mahasyövän esiintyvyys on näin ollen laskenut viime vuosikymmeninä aika lailla dramaattisesti, varsinkin kun ottaa huomioon, että iäkkään väestön määrä on samana aikana paljon noussut.
Maailmanlaajuisesti mahasyöpä oli tavallisin syöpätauti, kunnes keuhkosyöpä äsken ohitti sen tupakoinnin levitessä kehitysmaissa. USA:ssa lähes 23000 ihmistä sairastui tähän tautiin vuonna 1995, ja lähes 15000 kuoli siihen.
Dos Pentti Sipponen selostaa Scandinavian Journal of Gastroenterologyssä julkaistussa artikkelissa (1994;201:24-7) miten Helicobacter-infektio mahdollisesti johtaa mahasyöpään:
-Helicobacterinfektion aiheuttaa kroonisen mahakatarrin (Helicobacter-infektio on itse asiassa tavallisin mahakatarrin syy)
-Krooninen mahakatarri johtaa pitkään kestettyään mahalaukun limakalvon ohenemiseen (atrofiaan)
- ja tiedetään, että kun ihmiselle on tullut krooninen mahakatarri, jossa atrofia on mukana, on normaalia suurempi riski saada mahasyöpää.
Nuorempi sukupolvi saa nykyään harvoin Helicobacter-infektion Suomessa, eli Helicobacter-infektio on koko ajan vähenemässä, ja tämä hypoteesi antaa hyvän selityksen siihen, että mahasyöpä vähenee maassamme. Voidaan olettaa, että Helicobacter-infektio melkein häipyy lähimpien vuosikymmenien aikana, ja tällöin mahasyöpäkin tulee olemaan erittäin harvinainen tauti!
Pitäisikö Helicobacter-infektiota hoitaa pelkästään sen takia, että siihen liittyy mahasyövän riskiP
Tämä on erittäin hyvä kysymys!
Nykytietämyksen mukaan riski on niin vähäinen, että pelkästään sen takia Helicobacteria ei kannattaisi häätää - jos ei ole mitään muita vaivoja tästä infektiosta.
Poikkeuksena saatettaisiin pitää tapausta, jossa suvussa on runsaasti mahasyöpää. Jos ihmisellä, jolla lähisukulaisilla on ollut tätä tautia, todetaan Helicobacter-infektiota, sitä varmaankin hoidetaan - vaikka toistaiseksi voi olla vaikeata todistaa täsmällisesti hoidon hyötyä.
![]()
|
|


Kaikkien tärkeiden konferenssikaupunkien kartat ja satelliittikuvat
May 8, 2007