|
|
|
![]()
|
![]()
Sillä tarkoitetaan, ettei potilaalla ole havaittavissa mitään elimellistä vikaa, joka näkyisi esimerkiksi röntgenkuvissa tai suolen tähystyksissä. Itse suolessa ei ole siis vikaa, mutta silti se toimii poikkeavasti, ja aiheuttaa kipua ja muita oireita. Se, ettei tutkimuksissa todeta mitään vikaa, ei siis suinkaan tarkoita sen, ettei mitään tautia ole. Samalla tämä tarkoittaa sen, ettei tätä tauti voi leikkauksella parantaa.

Kipu. Kipu tuntuu tyypillisesti yli koko vatsan, tai eri puolilla vatsaa, ja saattaa luonteeltaan olla vaihteleva, eli kipupaikka saattaa vaidella. Joskus suolen tyhjeneminen saattaa tuoda helpotusta, samoin jos saadaan ilma pois suolesta. Vaikka kipu välillä saattaa olla aika vaikea, se ei yleensä herätä yöaikaan. Ruokailu saattaa pahentaa kivun, kun se esimerkiksi mahahaavataudissa yleensä tuo lievityksen.
Vatsan turvotus. Vatsa tuntuu turpoavan, tulee tarve avata vyötä tai kiristävät vaatteet. Vatsan turvotus johtuu yleensä siitä, että ilma kerääntyy paksuunsuoleen.
Ilmavaivat liittyvät hyvin läheisesti tähän tautiin. Jostakin syystä ilmaa muodostuu tavallista runsaammin paksussa suolessa. Joskus tautiin myöskin saattaa liittyä tarve niellä hiukan tavallista useammin, ja tätä nieltyä ilmaa pitää sitten röyhtäistä pois.
Ripuli on aika tavallinen oire. Stressitila saattaa laukaista ripulin, puhutaan mm ``tenttiripulista''.
Ummetus saattaa olla tämän taudin ainoa oire. Joskus suolen toiminta on kuitenkin vaihteleva, jolloin välillä on ripulikausi, välillä ummetusta.
Epätäydellinen suolen tyhjeneminen eli ulostamisen jälkeen jää tunne, "ettei kaikki ole tullut pois", ei ole aivan harvinainen oire tässä taudissa.
Joskus tähän tautiin liittyy myöskin toiminnallisia häiriöitä ylemmästä ruoansulatuskanavasta, esimerkiksi närästelyä ja ylävatsavaivaa. Tauti saattaa aiheuttaa jonkin verran yleis-oireita, kuten väsymystä ja haluttomuutta.
On kuitenkin oireita, jotka eivät tyypillisesti liity tähän tautiin. Sellaiset oireet ovat oksentelu, laih tuminen, kuume ja verentulo ulosteen mukana. Jos näitä oireita esintyy, olisi harkittava, onko potilaalla myös joku muu tauti.
- Ärtynyt paksusuoli (Colon Irritabile). Joskus käytetään myös nimitystä kouristeleva paksusuoli (Colon spasticum).
- Ärtynyt suoli (Irritable Bowel Syndroma)
- Flexura lienalis syndroma. Tämä nimi viittaa paksunsuolen mutkaan, joka sijaitsee vasemman kylkikaaren alla. Tämä mutka on se osa paksusta suolesta joka sijaitsee korkeimmalla, eli kun ihminen istuu tai seisoo, ilma pyrkii kerääntymään tähän. Tällöin tulee kipu, joka tuntuu vasemman kylkikaaren seudussa, ja joka saattaa säteillä rintaan tai jopa vasempaan olkapäähän asti. Oireet saattavat muistuttaa sydäntaudin oireita, mutta ovat siis tässä tapauksessa ihan vaarattomat.
- Proctalgia fugax, ``suonenveto peräsuolessa''. Tämä nimi kuvastaa voimakasta kouristelua peräsuolen alueella ja ympärillä, joka aiheuttaa hyvin voimakasta mutta lyhyt-kestoista kipua peräsuolen ja peräaukon seudussa.
- Meteorismi on ilmavaivojen lääketieteellinen nimi.
Kun autonomisen hermoston toimintaan tulee häiriö, muuttuu suolen toiminta, tulee ``toiminnallinen häiriö''. Syyt tähän häiriöön voivat olla monet. Ulkoiset stressi-tekijät ja epäsäännölliset ruokailutavat saattavat olla syinä. Joskus tautiin ei löydetä selvästi osoitettavaa syytä. Alttius tähän tautiin voi olla perinnöllinen. Tavalliset suolen toimintaan vaikuttavat ulostuslääkkeet pahentavat tautia, tämä ei kuitenkaan koske ulostemassaa lisäävät ns bulklaksatiivit.

Diagnoosiin voidaan tämän takia päästä vain tyypillisten oireitten perusteella, kun samalla sulkee pois muut samoja oireita aiheuttavat taudit. Kokeneelle lääkärille on helppo erottaa tämän taudin ja paksun suolen syövän toisistaan, oireet ovat varsin erilaiset. Potilaan on hyvä jättää oman lääkärin päätettäväksi, mitä tutkimuksia olisi tehtävä muitten tautien poissulkemiseksi. Tavallisimmat taudit, jotka voivat aiheuttaa ärtyneen suolen oireita ovat:
- laktoosi-intoleranssi. Tässä taudissa ohutsuoli ei pysty sulattamaan maitosokeria, ja seurauksena on ilma vaivoja ja ripulia, joka hyvinkin muistuttaa ärtynyttä suolta. Diagnoosiin päästään helposti laktoosi-rasituskokeella. Potilas itsekin voi hyvin kokeilla kahden viikon maidoton ruokavalio, ja katsoa, lievittyykö oireisto tällä. Tauti on varsin tavallinen, Suomessa noin 15 % väestöstä potee laktoosi-intoleranssin, onneksi kaikilla ei ole tästä mitään oireita.
- keliakia, jossa ohutsuolen limakalvo vahingoittuu kotimaisissa viljalajeissa esiintyvästä valkuaisaineesta. Tämä tauti aiheuttaa vatsavaivojen lisäksi laihtumista ja muita oireita, ja muuttuneet veriarvot antavat viitteen taudin olemassaolosta.
- krooniset suolen tulehdukset kuten Crohnin tauti ja Colitis Ulcerosa. Näissä taudessa ripuli on usein verinen, potilas laihtuu, ja syntyy veriarvojen muutoksia.
Ärtynyt suoli on vaaraton tauti. Jos ei saa mitään muuta tautia, elää takuulla 100-vuotiaaksi. Koska kaikki lääkkeet ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia, saattaa herkästi syntyä se tilanne, että hoito on tautia vaarallisempi, jos tätä tautia hoidetaan lääkkeillä. Ruokavalio on sen takia tärkeämpi.
Ruokavalion olisi oltava kuiturikas, eli runsaasti vihanneksiä, kokojyväleipää ja tarvittaessa kuitulisää (esimerkiksi ruokalusikallinen vehnäleseitä aamupuuroon). Runsaan kuidun lisääminen yhtäkkiä ruokavalioon saattaa kuitenkin ohimennen pahentaa oireita - parempi totutella uuteen ruokavalioon vähitellen. Kahvinkuppien määrä on hyvä pitää kohtuullisena, joskus teekin aiheuttaa oireita.
Maidon välttäminen saattaa olla eduksi, vaikka varsinaista laktoosi-intoleranssia ei ole voitu osoittaa. Jos jättää tavallisen maidon pois, on kuitenkin hyvä käyttää muiten sopivia maitotuotteita, kuten viili, yoghurtti ja juusto, koska me kaikki tarvitsemme kalkkia.
Ruokavalio on yksilöllinen, ja on sen takia vaikea antaa neuvoja, jotka sopisivat kaikille. Yleisenä sääntönä voidaan pitää, että jos joku ruokalaji selvästi aiheuttaa oireitten pahenemista, niin sitä on vähennettävä tai välttävä kokonaan. Tällaisia voivat olla runsaasti ilmaa muodostavat ruoat, kuten kaali, papuja, herneitä, tuore pulla ja limppu.
Lähes yhtä tärkeä kuin ruokavalio on ruokailutavat. Olisi syötävä rauhassa ruoasta nauttien ja mielellään normaaleina ruoka-aikoina.
Liikunta on eduksi tässä taudissa. Kun kävelemme, vatsanlihakset hierovat suolistoa jokaisen askeleen yhteydessä, ja auttavat suolistoa työntämään sisällön ja ilman eteenpäin. Jos joutuu pitkään istumaan, kuten pitkän lentomatkan aikana, oireisto saattaa pahentua.
Stressin poistaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Jos selvästi kokee, että tietty stressitekijä on omiaan lisäämään oireistoa, olisi tämä kuitenkin saatava vähenemään tavalla tai toisella.
Lääkehoitoa pyritään välttämään. On kuitenkin kahdentyyppistä lääkettä, jotka ovat ihan vaarattomat, ja joita voidaan tarvittaessa käyttää pitkäänkin:
- bulklaksatiivit (kuten ViSiblin, Metamucil, Agiolax), jotka lisäävät ulosteen määrää, tekevät ulosteen pehmeäksi ja liukkaaksi, ja tällä tavalla tuovat helpotusta paksun suolen toimintaan, sekä
- dimeticon (esim Minifom), joka auttaa liiallisten suolikaasujen aiheuttamiin oireisiin. - Kaikki nämä lääkkeet ovat reseptivapaat, ja vaarattomat.
Toki tauti voi olla niin hankala, että pahimpien oireitten lievittämiseksi tarvitaan suolen toimintaa rauhoittavia lääkkeitä. Tavalliset ulostuslääkkeet eivät yleensä sovi, koska ne usein pahentavat suolen kouristelutaipumusta.
Tauti aiheuttaa harvoin sairasloman tarvetta, ja on sen verran hyvänlaatuinen, ettei siitä synny juuri invaliditeettia tai työkyvyttömyyttä.
![]()
|
|


Kaikkien tärkeiden konferenssikaupunkien kartat ja satelliittikuvat
May 8, 2007