the Home Page

Historialliset tekstit:
Tarttuvat taudit

GASTROLAB´in kotisivu

"Kodin Lääketieteellinen Käsikirja" - johdatus sisällisten ja ulkonaisten tautien tuntemiseen ja yksinkertaisimpaan parannuskeinoon, ynnä lyhyt Terveys- ja Lääkeoppi - julkaistiin kahdeksantena painoksena Suomessa vuonna 1897. Kirjaa on alun perin kirjoittanut lääkintöneuvos A. Timol. Wistrand Ruotsin Uppsalassa, jossa ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1840. Kirjasta julkaistiin sekä Ruotsissa että Suomessa sitten monet painokset, joista 8. painoksen on toimittanut professori Fredrik Björnström, ja suomentanut Juhani Lehtinen. Nämä tekstit ovat tästä kirjasta muuttumattomina, kuvitus on tosin muista lähteistä.

Ihmisen herkkyys myrkyn vaikutukselle lisäytyy virheellisen ruokavalion, kylmettymisten, mielenliikutusten, yövalvonnan ja ponnistusten kautta. Siihen joka kerran on tyfoidikuumeen läpikäynyt, ei tavallisesti tarttumus toista kertaa pysty. Useimmiten hätyyttää se nuoria 15 ja 30 vuoden välillä olevia henkilöitä.

Tavallisesti esiytyy tyfoidikuume seuraavalla tavalla: Kun tarttuma-aine on 2 - 3 viikkoa ollut hätkettynä ruumiiseen ("inkubationiaika"), alkaa se vasta n.d. enteiden aikakaudella ("prodromstadiet") ilmaista itseänsä vaikuttaen raukeutta, huonoa ruokahalua, tahmaisen kielen, levottoman unen, raskautta tai päänsärkyä ja arkuutta tai kokotusta jäsenissä. Taudin varsinainen puhkeaminen alkaa kovalla puistutuksella eli usealla uudistuvalla vilunpuuskalla. Toisinaan tulee puistutus ilman mainituitta enteittä ja toisinaan kehittyy tauti verkkaan ilman puistutuksia, ainoastaan vähitellen lisäytyvillä enteillä. Tämä pitkäveteinen muoto on tunnettu nimella lenta, joka merkitsee hidasta.

Puistutuksen kestäessä käypi sairas niin raukeaksi, että hänen täytyy turvautua särkyyn, saapi ankaran päänkivistyksen, varsinkin otsaan, pyörrytyksen, korvainsuhinan, unettomuuden, tulee välinpitämättömäksi ja tylsäksi, puolittain tiedottomaksi, saapi kuivan, tahmaisen kielen, janon, ripulin, jossa pahanhajuiset ulostukset ovat hernesopan kaltaiset, ääni on kurnuttava, vatsa, oikeanpuolisen kupeen yläpuolella painaessa, arka. Ainoastaan poikkeustapauksissa on alussa umpi, joka pian muuttuu ripuliksi. Tavallisesti ilmautuu myöskin lievempää yskää, riippuen keuhkoputkilon katarrista.

Tärkein merkki on kuume. Kuitenkaan ei lämpömäärä nouse heti vilunpuuskan jäljestä yht´äkkiä täyteen korkeuteensa, vaan vähittäin joka päivä, kohoten iltaisin ja laskeutuen aamuisin, tehden siis kohoamista aina 6 á 7 päivään saakka, jolloin lämpömäärä saavuttaa noin 40 asteessa korkeuspistteensä. Valtimon nopeus lisäytyy samalla 100 - 120 tykähdykseen minuutissa. Niinikään lisäytyy jano ja iho käypi yhä kuumemmaksi ja kuivemmaksi. Virtsan määrä vähenee, muuttuu tummemmaksi, väkevämmäksi, sisältäen runsaammin virtsa-ainetta ja toisinaan myöskin munanvalkuaista. Ensimmäisen viikon loppupuolella ilmautuu nyt kaksi tunnusmerkkiä, jotka tyfoidikuumeelle ovat ihan ominaiset ja osoittavat siis taudin laatua, nimittäin pernan pöhöttyminen, joka kuitenkaan muut tuskin huomaavat, kuin harjautunut lääkäri, ja vähäinen rohtumantapainen, käsittäen pieniä punaisia pilkkuja rinnassa ja vatsalla.

Mainitut tunnusmerkit (symptoomit) pysyvät nyt korkouskohdassaan tavallisesti 2 viikkoa, s.o. 2:sen ja 3:nen sairausviikon. Tällä ajalla makaa sairas joko hiljaa syvässä huumauksen tilassa, ollen kaikesta välinpitämätön, hiljaisessa houreessa, jupisten käsittämättömiä sanoja, nypistellen vapisevin käsin peitettä; taikka on hän kovin levoton, joutuu raivoisaan houreeseen, jolloin tahtoo hypätä pois sängystä ja teutoilee kaikin tavoin. Kielen, huulet ja hampaat peittää nyt tummanruskea tahma, kuume nousee joka ilta 40 ja 41, kovin ankaroissa tapauksissa aina 42:kin asteeseen ja laskee joka aamu 1/2 - 1 1/2 astetta. Iho on polttavan kuuma, ripuli runsas, 5 - 15 kertaan vuorokaudessa; raukeus on niin suuri, että sairas laskee allensa ja likaa sängyn ulostuksilla ja virtsalla. Toisinaan sattuu ett´ei hän tunnekaan kusemisen tarvetta, vaan kokoutuu kusi virtsarakkoon ja pingottaa sitä vaarallisesti.

Kolmannen viikon lopulla, toisinaan vasta neljännellä, tapahtuu äkkinäinen taudin käänne, mutta useimmiten sen pitkällinen myöstyminen (lysis), jolloin kuume päivä päivältä hiljalleen vähenee, tavallisesti siten, että lämmön laskeutuminen aamusilla on tuntuvampi kuin ennen ja myöskin siten, että lämmön kohoaminen iltapuolisin käypi yhä vähemmäksi. Samalla muuttuu valtimo tyynemmäksi, iho erittää runsaasti hikeä ja uni tulee rauhallisemmaksi ja syvemmäksi, kieli puhtaammaksi, virtsa runsaammaksi ja vaaleammaksi. Nyt palautuu myöskin ruokahalu, sairas tulee selvemmäksi, tuntee tosin vielä itsensä heikoksi, mutta käsittää kuitenkin tilansa ja tuntee ympäristönsä, ja käypi siis parantumisjaksoon.

Ankaroissa tapauksissa voipi sitävastoin tulla kuolema toisella tai kolmannella viikolla ja tapahtuu se kovan kuumeen (42 astetta ja sen yli) tuottaman sydämen halvauksen kautta; 3:lla tai 4:llä viikolla tapahtuu se kovan verenvuodon takia suolissa. Kasvot käyvät silloin äkkiä kalpeiksi, valtimon tykytys varsin heikoksi ja nopeaksi, jäsenet kylmiksi, lämpä alenee äkkiä (aina 3:kin astetta).

Kun tämä tauti melkein aina synnyttää haavamuodostumia ohutsuolessa, niin sattuu myöskin, että haava puhkaisee koko suolen seinämän, jolloin suolen sisällys tunkeutuu vatsaonteloon, mikä voipi tapahtua 3 - 5 viikon kuluessa tai vielä myöhemminkin, ja on kaikista vaarallisin, syystä että silloin heti kehittyy parissa päivässä tappava vatsakalvon tylehdus, joka ilmaiksen ankaralla kivulla ja arkuudella vatsassa, mikä vatsaonteloon syöksyväin suolikaasujen takia rummuntapaisesti puhistuu. Mutta useinkaan ei tämä tulehduskaan ehdi kehittyä, syystä että suolen sisällyksen virtaaminen vatsaonteloon saapi aikaan sellaisen tungoksen, että kuolema muutamassa minuutissa tai korkeintaan muutamassa tunnissa tekee lopun kärsimyksistä siten, että ihmisruumiin elimelliset osat, elvyttävän toiminnan sekä siitä seuraavan äkillisen ruumiin ja hengen voimain heikontumisen takia kuistuvat. (Merkkinä on äkillinen lämpömäärän laskeutuminen, kylmähiki ja heikko, lankamainen valtimo).

Vaikkapa onkin tavallista, ett´ei siihen, joka kerta on tyfoidikuumeen läpikäynyt, enää vastaisuudessa sama tauti tartu, niin tapahtuu kuitenkin varsin usein taudin uusinta (recidiv) pian ensimmäisen tautin kohtauksen jälkeen, ilman että vielä voidaan päättää mistä sellainen uusinta tulee. Tavallista kuitenkin on, että uusinta menee ohitse paljon helpommin ja nopeammin kuin ensimmäinen kohtaus.

Tyfoidikuumetaudin kulkiessa sattuu lieviäkin kuumetaudin muotoja, jokta päättyvät yhdessä viikossa tahi seuraa niitä niin lievä kuume ja niin vähäinen raukeus, että sairas voipi oleskella ylhäällä, tarvitsematta sänkyyn turvautua. Varovaisinta kuitenkin on sellaisissakin tapauksissa käydä vuoteeseen ja hoitaa itseään yhtä tarkasti.

Mitä taudin käsittelyyn tulee, on ensi sijassa muistettava, ett´ei heittäydytä alttiiksi tarttuma-aineelle, s.o. kun kulkutauti on alkanut, on huolellisesti kartettava kaikkea sairaan ulostusten ja tahrattujen liinavaatteiden koskettelua, ne kun ovat heti tartunta-aineesta puhdistettavat (desinfisioitavat); niinikään on kartettava niitä paikkoja, joihin ulostuksia tyhjennetään, sitä vettä, joka niistä on mahdollisesti tullut saastutetuksi ja sitä maitoa, jota sellaisen sairaan kanssa yhdessä olleet henkilöt ovat käsitelleet.

Sellaista erityistä ainetta, joka hävittäisi tarttuma-aineen sen kerta tultua ruumiiseen, ei varmuudella tunneta. Kuitenkin on olemassa erästä n.s. tukahdutusainetta, joka heti taudin alussa nautittuna on usein näyttänyt omaavan vissin kyvyn katkaista taudin tai kumminkin lieventää sitä; sen nimi on Kalomel (saennettua elohopeakloruria). Sitä otetaan yksi gramma, jaetaan 3:meen osaan ja nautitaan yksi osa hienonettuun sokeriin sekoitettuna joka kolmas tunti ja suu huuhdotaan jokaisen nauttimisen jäljestä hyvin puhtaaksi. Muuten tulee parannusmenettelyn päätarkoituksena olla se, että sairaalle hankitaan hiljaisuutta ja lepoa, raitista ilmaa, sopivaa ravintoa, puhdasta vilvoittavaa juomaa ja että mahdollisuuden mukaan vastustetaan vaikeimpia satunnaisuuksia. Sekä itse sairaan takia että tarttumuksen leviämisen estämiseksi noudatetaan mitä suurinta puhtautta. Ulostuksia varten käytetään alus-astiaa, josa on neljännes sen vetävyydestä 5-asteista karboolihappoliuosta ja joka heti tyhjennetään sellaiseen paikkaan, missä ne eivät voi tulla muille vaarallisiksi. Tahrautunut paita on heti muutettava puhtaaseen ja likainen on kiehuvassa vedessä hyvin keitettävä, ennenkuin sitä jälleen käsitellään. Raitista ilmaa - mutt´ei uhoa - lasketaan huoneeseen, joka muutenkin pidetään viileänä, korkeintaan 17 á 18 astetta lämpöä. Niinikään tulee sairaan peitteen ola kuumeaikana kevyt ja vilvakka, kuumeen väliajoilla hiukan lämpimämpi. Koko vatsaa peittävä Neptunon kääre on hyödyllinen jos se asetetaan hyvin, niin että se peittää tarkoin ja tiiviisti vatsan ja muutetaan illoin aamuin. Pää pestään ehtimiseen kylmällä vedellä, niin että hiukset pysyvät märkänä , mutta sitä ei saa rasittaa millään märillä kääreillä, jotka vaan painavat ja kuumentavat. Vahva valo himmennetään huoneessa, jota kuitenkaan ei tehdä vallan vallan pimeäksi. Sairasvuoteelle ei saa laskea ketään vieraita; ainoastaan ne, jotka hoitavat sairasta, saavat sitä lähestyä. Juomaksi käytetään ainoastaan puhtainta vettä, mutt´ei tarttuman saastuttamasta maasta noudettua. Siihen voipi sekoittaa lisäksi sitruunamehua, puolukan mehua, taikka sitruunahappoa, viinihappoa tai muutamia tippoja suolahappoa. Myöskin suuhun pistetyt pienet jääpalaset ovat hyviä sammuttamaan janoa. Kun ei sairas itse huomaa janoansa, täytyy häntä pakottaa juomaan. Ravinnon tulee koko kuumetaudin ajan olla vetelää, kuten maitoa, lihanlientä (buljong) munain kanssa, kaurasoppaa, riisiryynivelliä, josta ryynit on pois siivilöity, sago- ja mehusoppaa y.m. Voimain vähetessä on myöskin tee hyödyllistä. Pääasia kuitenkin on taistella tuota hivuttavaa ja voimia kuluttavaa kuumetta vastaan. Siihen käytetään koko ruumista käsittäviä kylmiä pesuja, kylmänkosteita kääreitä, mutta varsinkin kylmiä kokokylpyjä, + 20 astetta C. 10 minuttua kerralla, joita toistetaan useita kertoja päivässä. Tehokkaimmat sisälliset kuumetta karkottavat aineet ovat kiinansuola (sulphas chinicus) jota annetaan 1 á 2 tunnin kuluessa iltasilla yhteensä 1 1/2 - 2 grammaa. - Tämä annosmäärä voidaan kerta uudistaa parin päivän kuluttua; antipyrin, uusi lääke, jota annetaan, sekoitettuna samaan määrään hienonnettua sokeria, 1/2 grammaa tunnissa 4 - 5 tuntia peräkkäin tai salisyylihappoinen natroni, 1 gramma tunnissa 4 - 5 kertaa. Kylpyjä kuitenkin vältetään kovassa heikkoudentilassa tai jos sairaassa on kylmähiki, suoliverenvuoto y.m. Ankaran huumauksen ja houreen vallitessa pannaan jäärakko päähän, tai valellaan päätä kylmällä vedellä sairaan istuessa haaleassa kylvyssä. Lievempi ripuli 2 - 3 tarpeentekoa päivässä, tekee hyvää, eikä sitä saa pysähdyttää. Jos taas ripuli tulee liian runsaaksi, niin annetaan saleppikeitettä, tanninia, alunaa, opiumia tai opiuminsekasta tärkkelyslavemankia; opiumia ei kuitenkaan ilman lääkärin luvatta. Ummella ollessa käytetään pehmittäviä peräruiskeita, muta ei koskaan ulostusaineita. - Heikkouden tilassa ja sydämenhalvauksen uhatessa annetaan viiniä, viinisoppaa, väkevää kahvia, kanverttieetteriä ja vaikeimmissa tapauksissa myskiä ja tärpättiperäruiskeita.

Suolivuodon kohtatessa on ehdoton paikallaan makaaminen välttämätön; sen ohessa käytetään jääpusseja, jääkääreitä vatsalla ja oopiuminsekaisia, jääkylmiä peräruiskeita. Kusiumpeen, josta on tarkka vaari otettava, käytetään kaurasoppaa, mantelimaitoa ja on rakko tyhjennettävä hyvin puhdistetulla katetrilla (virtsatorvella). Alkaviin makuuhaavoihin käytetään kylmiä pesuja, ilmatyynyjä ja boorivaseliinisalvaa.

Parantumisajalla on oltava hyvin varovia ravintojärjestyksen suhteen. Suolihaavat harvoin parantuvat ennenkuin 6 viikon kuluttua ja sitä ennen on käytettävä ainoastaan vetelöitä ravintoaineita ja vältettävä kaikkia vaikeasti sulavia ruokia.

Nykyjään on pilkkukuume meidän maassamme samoin kuin Ruotsissakin paljon harvinaisempi kuin tyfoidikuume.

Noin 14 päivän kuluttua siitä, kun tarttumus on saatu ilamutuu tavallisesti muutaman päivän kuluessa enteet: raukeus, arkuus jäsenissä ja vähäiset vilunväreet, jonka jälkeen kuume alkaa kiivaasti ankaralla vilunväristyksellä ja äkkiä kohoavan lämpömäärän ilmautumisella, jolloin valtimon tykytys käypi nopeaksi.

Tämä kuume erosaa tyfoidikuumeesta siinä, että lämpömäärn kohoaminen korkeimmilleen tapahtuu jo päivän tai parin kuluessa (noin 40 astetta) ja että kuumeen vähentyminen (remissiooni) aamusilla on varsin vähäinen. Kasvot tulevat pian hehkuvan punaisiksi, silmät punoittaviksi ja vetisiksi. Pian ilmestyy kova päänkivistys ja houre kuin myöskin kuiva yskä. 3 - 5:tenä vuorokautena pöhöttyy perna ja vartaloon sekä raajoihin, mutt´ei kasvoihin (kuten tuhkarokossa), ilmautuu punapilkkuista rohtumaa varsin runsaasti tyfoidikuumeen yhteydessä olevaan ihottumaan verraten. Tämä rohtuma, joka vähitellen muuttuu ruusunpunaisista sinipunertaviksi pilkuiksi (josta nimi pilkkutyyfus), pysyy yhtä kauvan kuin kuumekin eli tavallisesti toisen viikon loppupuolelle. Kuume lakkaa silloin taudin käänteellä tavallisesti yhtä pikaisesti kuin tulikin, jolloin lämpömäärän laskeutuminen tavalliseen tilaansa tapahtuu 1 - 2 päivässä, runsas hiestys alkaa, päänkivistys ja houre lakkaavat ja rauhallinen uni tulee entisen levottomuuden sijaan. Useissa tapauksissa ja useammin kuin tyfoidikuumeissa tulee kuolema kuumeen korkeimmilleen noustessa, sairaan ollesa ankarassa houreessa ja huumauksen tilassa, varsinkin jos tuon kovan kuumeen seuraan on liittynyt vaikea keuhkokatarri, keuhkotulehdus, munuaistulehdus tai muita n.s. liitännäisiä. Toisinaan kaataa kuolema sydämenhalvauksella vielä kuumeen lakattuakin.

Tyyfus-kulkutaudin liikkeellä ollessa tapahtuu myöskin lieviä n.s. kehittymättömiä taudin tapauksia, jotka lievemmillä symptoomeilla päättyvät yhdessä viikossa.

Pilkkukuumeen parannusmenettely. Tämän kuumeen käsittelyssä tulee paremmin kuin missään muussa kysymykseen ne yleiset kuumeita koskevat ohjeet, joista jo edellä on puhuttu, ja joll´ei vaan puhtautta noudateta ilman, sänkyvaatteiden ja liinavaatteiden suhteen sekä hankita sopivaa juomaa, ei lääkkeillä paljonkaan voida aikaan saada. Ennen kaikkia täytyy sairaan ajoissa muista eroittaa ja epäterveelliset huoneukset, joissa tarttumus on ilmantunut, tarkkaan puhdistaa ja tuulettaa. Kun pilkkukuume kulkee yleisenä kulkutautina, noudatetaan ennen kulkutautien yhteydessä mainituita varokeinoja.

Kun pilkkukuume on vaarallinen tauti, ei saa viivyttää lääkärin avun hankkimista, ja ainoastaan hätätilassa ja omalla edesvastuulla käytetään seuraavaa menettelyä:

Heti kun joku liikkeessä olevan kulkutaudin aikana tuntee pahoinvointia edellä mainittujen pilkkukuumeen enteiden johdosta, tulee hänen, jos umpea ilmautuu, nauttia ulostusaineita, risiiniöljyä tai sennateetä, kuten hermokuumeesta puhuttaessa määrätään. Voimakkaampia ulostusaineita ei saa käyttää. Jos sitä nyt seuraa yleinen hikoilu, niin on tavallista, että koko taudinkohtaus loppuu siihen. Jos taas tauti on jo alkanut, annetaan kuitenkin ensi alussa lievästi ulostavaa ainetta; mutta joll´ei tautia seuraa ripuli, pidetään sittemmin tarpeellista ulostusta voimassa peräruiskeilla joka 3:mas tai 4:jäs päivä, mieluummin pitemmillä kuin lyhemmillä väliajoilla. Sitte kun taudin laatu on täysin selvillä, saapi sairas hapahkoa mehua 4:stä gr. puhdasta suolahappoa (acidum hydrochloratum), sekoitettuna 2,5 desilitraan altéekeitettä tai kaurasoppaa, johon vielä lisätään 30 grammaa sokerisiirappia. Tätä nautitaan ruokalusikallinen joka toinen tunti, ja sitä jatketaan niinkauvan kuin valtimo on jokseenkin täyteläinen. Tämän kuumejakson kuluessa voidaan myöskin käyttää fosforihappoa seuraavan kaavan mukaan:

Samoin kuin hermokuumeessakin täytyy sairasta usein muistuttaa juomaan ja tulee juoman olla vilvakka ja hapahkoa, mieluimmin raikasta vettä yksinään tai sekoitettua siihen hapahkoja mehuja, kuten sitruunaa, etikkaa, vadelmia, puolukoita j.n.e.; päätä ja käsiä on usein pestävä etikansekaisella vedellä; suu ja hampaat ovat pensselöimällä pidettävät puhtaina. Sitten kun heikkous on täysin kehittynyt, annetaan sairaalle kanverttiemulsionia ruokalusikallinen joka kolmas tunti, tahi 15 - 20 tippaa hermotippoja (Aether. sprituosi camphorat.) joka toinen tunti, ja on juomaan vähitellen sekoitettava hyvää punaista viiniä. Samoin kuin hermokuumeessakin riippuu kuitenkin näiden kiihotinaineiden käyttäminen kuumeen ankaruudesta, ja jos houre, kuumuus ja levottomuus lisäytyy, saapi ne jättää pois. Jos tätä yksinkertaista käsittelyä seuraa huomattava helpotus 11 - 14 vuorokauden kuluttua, ja sairas alkaa nukkua, jos kielen kuivuus ja halkeileminen vähentyy, jos ulostukset näyttävät tavalisen laatuisilta j.n.e., silloin saapi ruveta antamaan ruokalusikallisen kiinaliuoketta 5 - 6 kertaa päivässä. Mutta jos verenvuotoja ja pilkkuja on alkanut näyttäytyä, annetaan mianitua liuoketta aikaisemmin ja viinillä sekoitettuna, sekä hermotippojen kanssa vuorotellen. Myös pannaan juomaan happamia ryytitippoja (tinctura aromatica acida) niin paljon, että se tulee kohtalaisen happamaksi. Jos taudn yhteydessä on ankara ja heikontava ripuli, ja vatsanpohjaa tuntuu aralta, käytetään tärpättikääreitä ja sen jälkeen lämpimiä puurohauteita vatsalla, ja saapi sairas ruokalusikallisen saleppivelliä joka toinen tunti. Sairasta on pestävä pari kertaa päivässä etikalla ja paloviinalla vaikkapa pilkkujakin näkyy, ja jos houre ja kuume ovat hellittämättömät, niin voipi käyttää tyfoidikuumeeseen ehdotettua kylmää vesiparannusmenettelyä ja asettaa jäärakon päähän, ei kuitenkaan ilman lääkärin puollustuksetta. Kasvaimet korvarisasissa, joita taudin käänteessä toisinaan ilmautuu, ennustavat useinkin onnellista päättymistä ja edistetään niiden märilletuloa lämpimillä puurohauteilla. Tämä koskee myöskin makuuhaavoja tässä taudissa. Muuten hoidetaan ointa vaikeita symptoomeja niiden ohjeiden mukaan, joita edellä on annettu puhuttaessa kuumesairaiden hoidosta yleensä. Parantuminen vaatii suurinta huolellisuutta ja valppautta hyvän, sopivan ravinnon valinnassa sekä viinin käyttämisessä. Kiinankuorta on käytettävä vaihetellen karvaiden, vatsaa vahvistavain aineiden kanssa useita viikkoja.

Muuten kuuluu parannusmenettelyyn suunnilleen samat säännöt, kuin mitä tyfoidikuumeen käsittelystä on annettu.

Taudin päätyttyä on sairaan huone ja vaatteet tarkasti puhdistettavat tarttuman leviämisen estämiseksi.

Keltakuumeella on tavallisesti kaksi kehitysjaksoa: ensimmäisellä esiintyy ankara kuume, kivistys jäsenissä, ahdistus sydänalla ja kovat oksetukset. Helpommissa tapauksissa lakkaa kuume 3 - 4 päivän kuluttua ja terveys palautuu. Vaikeammissa tapauksissa taas tulee ainoastaan parin päivän helpotus (remission), jota seuraa toinen jakso kovalla keltataudin ja voimain vähennyksellä, ja seuraa sitä kohtalainen kuume ja uudistetut oksennukset, jotka sisältävät aluksi happamia aineita, sitte tummaa verta. Huumautuneena ja houreessa kuolee nyt sairas 1 - 3 päivän kuluessa.

Kuumetta ehkäistään suurimmalla puhtaudella laivoissa ja laivain desinfisioimisella y.m., ja karttamalla tartunnan saastuttamia satamia. Kuumetta vastaan annetaan kiinasuolaa ja antipyriiniä, oksetuksen ehkäisemiseksi jääpillereitä, voimain säilyttämiseksi myskiä, konjakkia, samppanjaa, y.m.

Ruttoa on useampia eri lajeja. Kovin tappaa 3 - 5 vuorokauden kuluessa.

Tarttuma-aine, joka kulkee helposti vaatteiden ja muiden kapineiden mukana, pysyy korkeintaan viikon kätkettynä ruumiiseen. Sitte puhkeaa kuume, jota seuraa päänsärky, oksetukset, houre, veripilkut ihossa ja verenvuodot sisäisissä elimissä, usein myöskin veriyskä sekä parin päivän kuluttua nivusrisojen turpoaminen, jotka käyvät märille, muuttuen toisinaan kuolioksikin, tai tapaa ajetus kainalokuoppain ja kaulan risoja. Usein ilmestyy paiseita siellä täällä muuallakin.

Ruton levenemisen ehkäisemiseksi on piirittäminen karanteenilla välttämätön. Jos joku joutuu ruton saastuttamalle seudulle, turvautukoon lääkäriin.

Vilutauti on eräs kuume, joka tulee puuskittain 1/2 - 1 - 2 vuorokautisilla väliajoilla, joina aikoina sairas on vapaa kuumeesta ja enimmäkseen melkein vallan terve. Se sisältää siis kaksi ajanvaihetta: vilutaudin puuska- ja vapaa-ajan. Kuhunkin vilutaudin puuskaan kuuluu kolme jaksoa: vilustaminen, kuumepoltto ja hikoilu. - Vilutaudin puuska alkaa pyöristyksillä selkärangassa, jäsenten kolotuksella, sormien ja nenänpään palelemisella, haukotuksilla ja venytyksillä, jotka pian muuttuvat todellisiksi vilunväristyksiksi, niin että jäsenet tärisevät ja hampaat kalisevat; iho tulee nystyräiseksi, kasvot kalpeiksi, silmät himmeiksi: valtimo on hiljainen, hengitys nopea ja raskas, kieli muuttuu valkeaksi ja kuivaksi, jota seuraa jano ja toisinaan inho ja oksetus; virtsa on vetelää ja vesimäistä. 1/2 - 1, joskus 2 - 3 tunnin kuluttua alkavat pyöristykset vähitellen vaihetella kuumeen kanssa; oksetukset esiytyvät useinkin samaan aikaan; silmät käyvät kiiltävämmiksi; iho pehmeämmäksi ja lämpimämmäksi, valtimo täyteläisemmäksi, hengitys vapaammaksi ja läähättäväksi. Sairas tuntee sisällistä poltetta, kovaa päänsärkyä, toisinaan houretta, ja joll´ei hänellä ole ensimmäisessä vaiheessa ollut janoa, saapi hän sen nyt; virtsa muuttuu ruskeaksi, mutta kirkkaaksi ja niukaksi. Kuume kestää enenmmän aikaa kuin vilutus, tavallisesti 2 - 8 tuntiin, jonka jälkeen alkaa hikoilu ensin kainalokuopissa, nivuksissa ja vihdoin koko ruumiissa. Toisinaan tuntuu tällä hiellä olevan omituisen hapahko haju. Samassa määrin kuin hiestys näyttäytyy, lieventyy tuskat; valtimo muuttuu täyteläiseksi ja pehmeäksi, jano vähentyy, ja tämän vaiheen lopulla laskeutuu virtsan pohjalle tiilenväristä pohjasakoa. Hikoilua kestää 2 - 3 - 4 tuntia ja tavallisesti seuraa sitä uni.

Jo vilun kestäessä on veren lämpömäärä lisäytynyt 2 - 3 astetta. Toisinaan alkaa se hiestyksellä, jota sanotaan taudin vastapäiseksi luonteeksi.

Nyt seuraa kuumeen vapaa-aika, ja yksinkertaisessa vilutaudissa tuntee sairas itsensä jälleen terveeksi, ainoastaan hieman raukeaksi. Virtsan pohjalle laskeutuu kumminkin vielä pohjasakoa; painostus päässä, houre, käyntiä ja seisomista haittaava heikkous sekä muuttunut maku jatkuvat ja silmän valkuainen on useinkin vähän kellertävä. Toisinaan ilmautuu suun ympärille rohtumaa, jonka luullaan merkitsevän, ett´ei vilutauti ole pitkällinen. Tämä vapaa-aika kestää eri pitkän ajan erilaatuisissa vilutaudeissa.

Kun vilutaudin-puuska uudistuu joka päivä ja samaan aikaan, on se jokapäiväinen vilutauti. Tämä kohtaa enimmäkseen syksyisin ja talvisin kostean ja kylmän ilman vallitessa, mutta on ylimalkaan harvinainen, ja useimmiten on se vilutauti, joka esiytyy joka päivä, kaksinkertainen vuoropäiväinen vilutauti (katso etempänä). - Kun vilutaudin puuska uudistuu yhden vapaapäivän perästä, on se vuoropäiväinen vilutauti, joka onkin yleisin. Se tulee mihin vuorokauden aikaan tahansa ja ilmautuu sekä keväisin että syksyisin. Kevätvilutauti on helpoin ja helppo parantaa, mutta uudistuu mielellään; syysvilutauti on tavallisesti kovempi ja itsepintaisempi. Silloin kun vuoropäiväinen kuume itsestään lakkaa, tapahtuu se mieluimmin 7:llä puuskalla, sitte kun rohtumaa on 4:llä vuorokaudella ilmautunut. - Kun puuska uudistuu kahden vapaapäivän kuluttua, on se kolmipäiväsvilutauti, jonka merkkinä useinkin on pitkällinen vilutus ja vähempi kuume kuin edellisissä, sekä harvemmin runsaampaa hikoilua, joka sitävastoin voipi kestää koko yön. Puuskat tulevat tässä enimmäkseen jälkeen puolisen. Tavallisimmin kohtaa se syksyllä, on usein itsepintainen ja vaikea parantaa, kestäen yli talven. Jos se lakkaa itsestään, ei se tavallisesti tapahdu ennenkuin 14:sta puuska perässä. - Myöskin voivat nämä vilutaudit olla yhdistettyjä, jolloin joka toinen puuska ajalleen ja kovuudelleen vastaavat toistansa, esim. kun sairasta viluttaa joka päivä, mutta puuskat tulevat joka toinen päivä jokseenkin samaan aikaan. Silloin sanotaan sitä kaksinkertaiseksi vuoropäiväiseksi vilutaudiksi. Milloin sairaalla on kaksi vilutuspäivää peräkkäin, mutta 3:mas on vapaa, jolloin joka toinen puuska tavallisesti on kovempi, silloin sitä sanotaan kaksinkertaiseksi kolmipäiväisvilutaudiksi. - Vilutaudin-puuskan palausaika on useinkin sama joka vilutuspäivänä; mutta myöskin voipi vilutauti toisinaan tulla joka päivä aikaisemmin ja silloin sanotaan sen ennakoivan (anticipera), tai vähän myöhemmin kuin edellisellä kerralla ja sanotaan sen silloin siirtäytyvän. Tavallisesti pidetään edellistä parampana merkkinä kuin jälkimäistä. Toisinaan tuntee sairas ainoastaan edellämainituita vilutaudin lievempiä enteitä: haukotuksia, venytyksiä, lievempää vilutusta ja tavatonta janoa, ilman muuta vilutaudin puhkeamista. Tämä tapahtuu usein keväisin ja niille, joilla ennen on ollut vilutauti, ja sanoo yleisö sitä kevästämiseksi.

Kun vilutaudilla on tässä selitetty säännöllinen kulku, on se helppo tuntea, mutta vaikeampi on tuntea säännöttämiä vilutauteja, joita myöskin sanotaan naamioiduiksi, peitetyiksi tai salavilutaudeiksi, sellaisia esim. jotka vilutusjaksojen sijaan vaikuttavat nenänvuotoa, yskää, verensylkyä, y.m.s.; vilutuksia yhdessä ainoassa ruumiinosassa, kuten esim. joka tai joka toinen päivä vissillä ajalla uudistuvaa ankaraa särkyä toisen silmän yläpuolella; sekä vilutauteja, joiden yhteydessä on unitauti ja jotka ovat varsin vaarallisia sekä vaativat pikaista lääkärin apua.

Toisinaan voipi kuume olla vaihteleva vuorottelevan sijaan, s.o. kuumevapaiden väliaikain sijaan tulee ainoastaan kuumeen helpotus. Tämä muoto on vaikeampi tuntea ja on sitä tavallisesti sanottu mahakuumeeksi, röhkäkuumeeksi, ruiskuumeeksi ja elokuun kuumeeksi.

Kroonillista vilutautia on pääasiallisesti kahta muotoa: salavilutauti (lapsissa salahorkka, eltta) ja pahantapainen eli juurtunut vilutauti. joka tekee vuorottelevan tai vaihtelevan muodon myöhemmin itsepintaisen kannan, jälkimäinen tunnettu kovista jälkitaudeista, kuten vesitaudista, pernan ja maksan ajettumisesta, munuaistaudista y.m.

Vilutaudit saavat todennäköisesti alkunsa pienestä sienestä, vilutaudin bakteriasta, joka kehittyy heteikkö- ja järviseuduilla, varsinkin kun vesi pois laskeutuu. Se tulee silloin ilmaan, josta paikalla oleskelevat ihmiset hengittävät sen sisäänsä, voipi mahdollisesti tulla juomaveden mukana vereensäkin ja saattaa tuulen kuljettamana joutua korkeammille ja kuivemmillekin paikoille ja siellä tulla sisään hengitetyksi. Sitävastoin siirtyy se tuskin milloinkaan persoonallisen tartunnan kautta toisesta ihmisruumiista toiseen. Sentähden sanotaan malariamyrkkyä tarttuma-aineeksi, joka ei vaikuta kosketuksella. Heteikköjen kuivaamisella se häviää ja veden korkealla ollessa ei se niin helposti tule ilmaan. Se voipi piillä rumiissa puoli vuottakin ennenkuin vilutauti puhkeaa, jonkatähden kevätvilutauti on voinut saada alkunsa syksyllä ja päinvastoin, niin että ne ajoittain ovat enemmän kulussa, varsinkin sellaisten kuivain vuotten perästä, jolloin heteiköt ovat kuiviin haihtuneet, ja edistää niitä pahentunut, kostea ilma, jonkatähden niiden tavallinen kotopaikka on varsinkin alhaisilla, heitteisillä seuduilla merikaupunkien ympäristöillä ja tulevat niissä varsin itsepintaisiksi. Vilustumiset, ravintojärjestysvirheet ja muut epä-edulliset seikat edistävät vilutaudin syntyä. - Harvoin vilutaudit suorastaan tappavat, varsinkaan joll´eivät ole pahanlaatuisia, kuten vastamainittu, jonka yhteydessä on unitauti; mutta ne saavat aikaan monta vaikeaa seurausta, jotka ovat syynä elinaikaiseen kivulloisuuteen tai vähitellen kuolemaankin. Toisinaan muuttuu tauti pitkälliseksi kuumetaudiksi, varsinkin jokapäiväinen ja vuoropäiväinen vilutauti, toisinaan kelta- tai vesitaudiksi. Pitkälliset kolmipäiväisvilutaudit jättävät useinkin jälkeensä sääri. ja vatsanpohjan pöhöä ynnä maksan ja pernan ajettumaa ja kovettumaa, niin sanotun kuumekakkaran.

2:ksi. Niin pian kuin vilutaudin puuska näyttäytyy tai kun ollaan varmat että on saatu vilutauti jossain muodossa, on heti ryhdyttävä käyttämään kaikista lääkeaineista varminta: kiinasuolaa, joko sitte rikkihappoista, sulphas chinicus, tai helpommin sulavaa suolahappoista, chloretum chinicum. Ennen käytetty kiinankuori on epävarmempaa ja vaikeammin sulavaa. Tässä ei ole odotettava, kuten ennen oli tapana, kolmatta puuskaa, vilutauti kun sen kautta vaan ehtii sitä enemmän juurtua. Myöskään ei vilutautia saa "järjestää" oksetusaineilla, salmiakilla, ulostusaineilla j.m.s., koska nuo gasteriset (vatsan vaivain tapaiset) enteet riippuvat vilutaudin myrkystä ja poistuvat sen kanssa. Ainoastaan mahalaukun ollessa ylen täysinäinen on annettava kevyttä oksetusainetta tai ummella ollessa vähän ulostusainetta (risiiniöljyä).

Liuoksena on kiinasuola vaikuttavampaa kuin pulverina tai pillerein muodossa. Sitä annetaan mieluimmin ensimmäisen kuumevapaan ajan kuluessa, täyskasvuiselle 1/2 gramman annoksissa 3 - 4 kertaa vuorokaudessa. Jos taudin puuskat palaavat, uudistetaan sitä vähän pienemmissä annoksissa. Mutta jos se vaikuttaa kovaa suhinaa päässä ja kuuroutta, saapi aineen suhteen olla varova. Jos tätä suolaa on kotona pulverin muodossa ja tahtoo itse valmistaa liuosta, niin voipi 1/2 gramman kiinasuolaa ja kahteen ruokalusikalliseen sokerivettä lisätä 10 - 12 tippaa miedonnettua rikkihappoa (acidum sulphuricum dilutum). Paras on kumminkin hankkia lääkärin resepti. Itsepintaisissa vilutaudeissa, joissa kiinasuolan tavanmukainen (metoodillinen) käyttäminen ei ole auttanut, on usein menestyksellä käytetty arsinikkiä liuoksena (Liquor arsenicalis Fowleri), jota kuitenkin ainoastaan lääkäri saapi määrätä.

Vähäverisyys ja heikkous pitkällisten vilutautien jäljestä vaati kiinasuolaa raudan yhteydessä, mihin tarkoitukseen voidaan käyttää: pilulae ferratae cum chinina 3 pilleriä 2 kertaa päivässä, mutta ennen kaikkia olinpaikan muuttelua, raitista ilmaa, terveysveden juonti- ja kylpymatkoja. Vesitautia vastaan käytetään puraksinsekaista kiinasuolaa, lämpimiä hiestyttäviä kylpyjä ja rauta-aineita; maksan ja pernan ajettumia vastaan kiinasuolaa, rautaa, puserrettuja Neptunon kääreitä, ruiskukylpyjä ja kylmävesiparanteita.

3:ksi.. Jälkiparannus. Sitte kun vilutauti on poistettu, voipi se helposti pienemmästäkin ruokavaliovirheestä tai vilustumisesta uudistua ja tapahtuu se tavallisesti neljäntenä vilunpuuskapäivänä sen lakattua. Sellaisen uusinnan ehkäisemiseksi käytetään ensinnäkin aamuisin karvasta teetä, jota valmistetaan seuraavista aineista: 2 teelusikallista pieneksi leikattua vesiapilaa (trifolium aquaticum tai folia menyanthis) ynnä teeslusikallinen pienennettyä kalmojuurta (rhizoma calami), joiden päälle kaadetaan 2 teekupillista kiehuvaa vettä, mikä seos saapi liuota seuraavaan aamuun, jolloin se siivilöidään. Se juodaan kylmänä 2 - 3 annoksessa. Sen ohessa annetaan ensi kerralla koko, toisella ja seuraavilla kerroilla 1/2 tavallista annosta kiinasuolaa lähellä sitä aikaa, jolloin muuten vilutaudin uusintaa voidaan odottaa, s.o. niinä päivinä, jotka vastaisivat 4:ttä, 8:tta ja 12:sta vilunpuuskapäivää viimeisestä vilutuspäivästä lukien. Siis annetaan näitä lääkkeitä jokapäiväisessä vilutaudissa 3:lla ja 7:llä, vuoropäiväisessä kuumeessa 7:llä ja 15:sta sekä kolmipäiväisessä 11:sta ja 23:lla vuorokaudella viimeisen puuskan perästä. Jos uusinta on tapahtunut, käsitellään sitä kuten uutta vilutautia, joll´ei ruokavaliovirheet ole saattaneet vatsaa epäkuntoon, missä tapauksessa tässäkin täytyy käyttää oksetus- ja ulostusaineita ennen kuumetta poistavain aineiden käyttämistä. Näiden aineiden käyttämistä jatketaan sitten useita viikkoja, eli niin kauvan kun voipi peljätä uudistusta ja niin kauvan kuin sairas vilutaudin puuskaa vastaavaan aikaan tuntee vielä olevansa hiukan viluinen, näyttää kalpealta eikä ruokahalu ole täydelleen palannut.

Ruokajärjestys vilutaudissa, sekä parannuksen ajalla että muutamia viikkoja jälkeenpäin, voipi olla melkein tavallinen, mutta ei saa olla heikko. Ainoastaan ylellisyyttä ja vaikeasti sulavia ruokia: rasvaista, savustettua ja suolaista lihaa, silavaa, juurikasveja, nauriita, kaalia, keittämätöntä maitoa, tuoretta leipää, pannukakkuja y.m.s. on kartettava. - Lasten vilutaudissa eli Eltassa puhutaan lastentauteja käsitellessä.

Isorokko saapi alkunsa tarttumasta ja käypi kulkutautina. Tarttuma-aineen tekee luultavasti pieni sieni ("Rokkococcus"), joka tulee ruumiiseen hengittämällä ilmaa sellaisessa huoneessa, jossa rokkosairas makaa. Luultavasti erittyy tarttuma-ainetta rokkosairaasta enimmän rakkojen tuoreesta ja kuivuneesta sisällöstä. Myöskin sitä koskeneet vaatteet voivat levittää tartuntaa. Hyvin harvoin tarttuu rokko samaan henkilöön useampaa kuin yhden kerran. Ennen istutusrokon keksimistä ja levenemistä 1800 vuosisadan alussa oli isorokko paljon yleisempi ja tappavampi kuin nyt. Tilastollisten laskujen mukaan kuoli Euroopassa viime vuosisadan lopulla rokkoon noin 400,000 ihmistä vuosittain. Samaan aikaan teki rokkoon kuolleiden luku Ruotsissa ja Suomessa vähintään 5,000 henkeä vuosittain. Kaikissa niissä valtioissa, joissa pakollinen rokon-istutus on otettu käytäntöön on rokkokulkutaudin tuhotyöt ja rokkoon kuolleiden luku melkoisesti vähentynyt. Kuitenkin on viimeaikoina varsin koviakin rokkokulkutauteja ilmautunut. Se omituinen seikka niissä kumminkin on tapahtunut, ett´ei rokko tavallisesti ole hätyyttänyt kunnollisesti rokotettuja lapsia, vaan ainoastaan vanhempia henkilöitä. Tämä näyttää selvästi kuinka tärkeätä on aikaisin ja kaikkiin lapsiin istuttaa suojelusrokkoa, mieluimmin ensimmäisellä ikävuodella. Kun Isorokko on kulkutautina liikeellä, on sentähden niihin, joita ehk´ei vielä ole rokotettu, kiireimmiten istutettava rokkoa, ja myöskin vanhempiin henkilöihin ja 10 - 12 vuotisiin ja sitä vanhempiin lapsiin on sitä uudelleen istutettava, koska istutusrokon suojeluskyky ei näytä kestävän enempää kuin 10 tai 12 vuotta.

Vaikea isorokko-tapaus

Kuumetta voidaan lievittää kiinasuolalla, salisyylihappoisella natrilla, antipyriinillä ja kylmillä pesuilla. Uudempi isorokon lääke on xylol, jota nautitaan 2 - 3 gr päivässä. Monia keinoja on käytetty kasvojen suojelemiseksi suurilta, rumentavilta arvilta. Parhaita keinoja on kasvojen siveleminen Colloidumilla, jonka päälle pannaan jäinen vesikääre.

Kuumeen helpotettua saapi sairas nauttia ryyniliemiä, maitoa korppujen kera tai hyvin keitettyä puuroa maidon kanssa. Jos niin tarvitaan pidetään ulostamista kunnossa peräruiskeilla, joita käytetään joka toinen päivä koko taudin aikana. Ennen ja jälkeen rokkojen puhkeamisen aina niin kauvan kuin ne kuivuvat voipi kasvoja, rintaa ja käsivarsia varovasti pestä lämpimällä maidolla tai muuruuttiliemellä taikka voidella rasvalla, jonka kautta lievennetään kuumuutta ja pingotusta. Kuivumisen aikana käytetään, jos niin tarvitaan, ulostusainetta ja voipi sairaan silloin asettaa haaleaan kylpyyn. Pahojen arpien estämiseksi on sairasta nyt muistutettava siitä, ett´ei hän raapi itseänsä. Kuivumisen aikana pestään kasvoja varovasti kauraliemellä useita kertoja päivässä. Jos tauti on pahoin rintaa turmellut, hengitetään sisään lämpimiä teehöyryjä ja nautitaan lauhduttavaa rintamehua yhtä suuresta määrästä öljyä, munankeltaista ja hunajaa ja niellään sitä verkalleen teelusikallinen silloin tällöin. Pahantapainen isorokko on vaarallinen ja vaatii lääkärin neuvoa. Samaten on varsin vaarallista jos rokko kääntyy sisään, s.o. katoaa äkkiä iholta ja samalla ilmautuu joitakin sisällisiä vaivoja, houretta, unitauti y.m.s. Silloin on heti kutsuttava lääkäri, ja sillävälin toimitetaan sairaalle lämmin kylpy. Jos rokkotaudin jäljestä ilmautuu paiseita, hoidetaan niitä samoin kuin muitakin ajoksia puurohauteilla j.m.s.

Isonrokon tarttuma-aine saadaan varmimmin hävitetyksi kovassa kuumuudessa (100 - 120 astetta) joko kiehuvassa vedessä tai uunissa. Sairaan käyttämät liina- ja sänkyvaatteet kastellaan karboolihappoliuoksella (25 gr karboolihappoa 2 1/2 litr. vettä) ja pannaan tunniksi kiehuvaan veteen. Sairashuoneen tapetit otetaan pois ja rapataan seinät uudelleen sekä maalataan. Matrassit, patjat j.m.s. kuumennetaan uunissa. Muut esineet, joita voipi pestä: alusastiat, tarvetuolit, y.m. puhdistetaan väkevällä karvoolihappoliuoksella (1 osa happoa 30 osaan vettä).

Rokon lievempää muotoa, joka toisinaan ilmautuu istutusrokkoisissa, sanotaan mukailluksi isorokoksi.

Edvard Jenner rokottamassa poikaansa Monteverden tekemän patsaan mukaan.

Istutusrokkonäppylä 11 vuorokautta rokotuksen jälkeen

Lapsista mahdollisesti leviävän tarttuma-aineen välttämiseksi on varsinkin myöhempinä aikoina käytetty n.s. eläimellistä rokotusainetta, s.o. rokotusnestettä on otettu eläimistä, varsinkin rokotetuista vasikoista, ihmisistä otetun sijaan.

Tauti alkaa kuten enemmän tai vähemmän ankara röhkäkuume, kuivalla yskällä, silmät ovat punaiset, vetiset, valonarat, nenä vuotava, rinnassa tuntuu ahdistusta, kieli on valkeatahmainen ja toisinaan vuotaa nenästä veri. Sitte kun nämä kuumesymptoomit ovat kestäneet 3 päivää, puhkeaa rohtuma 4 - 6:lla vuorokaudella ensin kasvoihin ja sitten vähitellen kaulaan, rintaan ja muihin ruumiin-osiin. - 7 - 8:lla vuorokaudella vaalistuvat ja katoavat täplät vähitellen samassa järjestyksessä, kuin ilmaantuivatkin, jonka jälkeen ihosta alkaa irtautua jauhomainen, toisinaan tuskin huomattava kesi, jota seuraa syyhelmä, ja kuume, joka rohtuman puhjettua ei juuri sanottavasti ole vähentynyt, taittuu 9:llä vuorokaudella hiestyksellä tai ripulilla. Jos taas kuume vielä kesimisenkin jäljestä jatkuu, ollen sen yhteydessä rinnan vaivoja, kova yskä ja kurkkutauti, on tila vaarallinen ja vaatii lääkärin apua.

Yksinkertainen ja säännöllinen tuhkarokko ei yleensä ole mikään vaarallinen tauti; mutta jos sitä huonosti hoidetaan, voipi sitä helposti seurata vaikeita jälkitauteja, varsinkin rinnan vikoja. Toisinaan on tuhkarokko tämän kulkutaudin liikkuessa kovempi kuin nyt tässä kerrottu ja saapi silloin helposti aikaan pitkällisiä rintatauteja, vieläpä keuhkotaudinkin.

Tuhkarokko leviää tarttumalla ja käypi kulkutautina. Tuhkarokon tarttuma-aineen tekee todennäköisesti joku erilaatuinen sieni (tuhkarokon basilli), joka siirtyy toisesta toiseen nenästä ja silmistä lähteväin eritteiden sekä ulos hengitetyn ilman mukana. Tarttumus tapahtuu siis sekä suoranaisesta yhteydestä sairaan ja hänen vaatteidensa kanssa, että sairasta ympäröivän ilman sisään hengittämisestä, eikä useinkaan tarvita muuta, kuin ainoastaan vilaukselta käydä sairashuoneessa tullakseen saastutetuksi. Parhaiten tarttuu tuhkarokko taudin alussa. Tarttuma-aine ei ole niin sitkeähenkinen, kuin rokossa ja tulirokossa, vaan kadottaa pian, taudin lakattua, voimansa. Se hätyyttää enimmäkseen lapsia ja nuoria henkilöitä, mutta useimmiten ainaostaan yhden ainoan kerran elämässä. Pienoiset lapset ja hyvin vanhat henkilöt ovat tavallisesti suuremmassa vaarassa kuin muut.

Tuhkarokon parannusmenettely. Tavallisissa, helpoissa tapauksissa ei tämä tauti, yhtä vähän kuin rokkokaan, vaadi paljon tai ei ensinkään lääkkeitä, ainoastaan tarkkaa hoitoa ja runsaasti juomaa, jonka yskään katsoen tulee tässä olla kohtalaisen hapanta. Hieromalla koko ruumista rasvalla tai sivavalla vähennnetään ihon pingotusta ja helpotetaan rohtuman puhkeamista. Jos sairas on hyvin verevä ja vahva, ja jos rinnan vaivat ovat erittäin ankarat, ollen niiden yhteydessä pistoksia, voipi mahdollisesti tulla kysymykseen muutamien kuppisarvien tai veri-iilien käyttäminen rintaan, ja jos kuvotuksen lakkaavat, annetaan oksetusainetta sekä, jos umpi ahdistaa, kerta ulostusainetta, tämä kaikki kuumevuorokausina. Sittemmin, jos tarpeenteko on vaikea, autetaan sitä koko taudin aika peräruiskeilla. Silmiä suojellaan valolta kaihtimilla tai varjostimilla ja yskän helpottamiseksi käytetään lämpimäin teehöyryjen hengittämistä sekä lakritsia tai rintamehuna etikkahunajaa, altésiirappia j.m.s. Jos siihen yhtyy kurkkutauti, kääritään kaulaan villavaate, jota on hierottu kanvertilla, ja nielua huuhdotaan muuruuttiliemestä, etikasta ja hunajasta valmistetulla seoksella. Taitteen lähetessä (9:llä vuorokaudella) annetaan yksi kanverttipulveri kupillisessa seljateetä tai teelusikallinen mikstrua simpleksiä (mixt. pyrotartar.camphor.) Jos rohtuma jonkin varomattomuuden kautta taudin kestäessä näyttää äkkiä vaalenevan ja tahtoo kääntyä sisälle, sisällisen pahoinvoinnin lisäytyessä, on lääkäri heti paikalle kutsuttava. Sill´aikaa pannaan sairas lämpimään kylpyyn, sisään annetaan seljateessä yksi kanverttipulveri ja sen jäljestä pannaan sinappitaikinaa pohkeille. - Ilmaa huoneessa ja vaatetusta ei pidetä juuri niin viileänä kuin tulirokossa. Jos rinta vielä tuhkarokon lakattua tuntuu kauvan raskaalta ja yskä jatkuu, tulee sairaan käyttää karagheenihyytelöä, islanninsammalhyytelöä tai maitoparannetta. Jos silmät ovat kauvan jälkeenpäin punaiset, vetiset ja valonarat, on lääkärin neuvoa kysyttävä. Ennen 2 - 3 viikon kuluttua taudin alkamisesta ei paraneva saa mennä ulkoilmaan, jos hän tahtoo välttää jälkitauteja.

Muutamia päiviä kestäneen yleisen ja epämääräisen pahoinvoinnin perästä alkaa tauti vilunväreillä, äkkiä kohoavalla kuumeella ja kaularöhkällä, ilmautuen hienopilkkuista punotusta sekä pehmeään että kovaan suulakeen, jonka ohessa nielurisat tulehtuvat ja ajettuvat, ja 1 - 2 päivän kuluttua näyttäytyy rohtuma ensiksi rinnassa ja kaulassa, vähemmän selvästi kasvoissa, ja seuraa sitä vähäinen ajetus ja särky jäsenissä; viimein leviää punotus yli koko vartalon, käsivarteen ja säärten. Kieli käypi usien punapilkkuiseksi kuten mansikka. Virtsa tulee niukaksi ja tummaksi, useinkin munanvalkuaisenpitoiseksi. Kuume on useinkin ankara, ruumiin lämpömäärä korkea, aina 41 asteeseen C., ja seuraa sitä kuvotus ja oksetukset, toisinaan houre ja kouristukset. Kun rohtuma on jatkunut 1 - 3 päivää, tai useimmiten lähelle 7:ttä vuorokautta, alkavat oireet vähentyä, kaularöhkä sekä punotus helpottaa ja silloin alkaa kesiminen, jolloin ihosta irtautuu ja karisee suuria litkaleita. Sormista voipi toisinaan vetää oikeita hansikkkaan sormituppoja. Kesiminen kestää 8 - 14 päivää. Hyväntapaisissa tapauksisa muuttuu tarpeenteko, joka tähän saakka on ollut vaikea, kesimisen kestäessä helpommaksi ja virtsa runsaammaksi ja vaaleammaksi. Useinkaan ei muuta selvää käännettä huomatakaan.

Liiankin usein on tulirokko mitä pettävin tauti, eikä toinen kulussa oleva muoto ole samallinen kuin toinen. Rohtumalla on suuri taipumus kääntyä sisään, ja samoin kuin tuhkarokolla on suuri taipumus hätyyttää keuhkoja, lyöttäiksen tulirokko mieluimmin aivoihin, ja kaikkein pienimmästäkin syistä syntyy aivokipuja, joita seuraa houre ja unitauti, joka vallan odottamatta voipi tuottaa kuoleman. Muutamat tulirokkokulkutaudit ovat erittäin vaikeita, varsinkin jos taudin yhteydessä on suuri voimattomuus, mätämäinen kuume ja kurkkumätä difteri. Sairas on vielä kesimisen aikanakin yhtä suuressa vaarassa, milt´eipä suuremmassa kuin ennen, ja pieninkin varomattomuus saataa aikaan vaikeita jälkitauteja, kuten munuaistulehduksen, päävesitautin, y.m. Sentähden on, jos mahdollista, kaikissa tulirokkotaudeissa hankittava lääkärin apua.

Toisinaan havaitaan erästä tuhkarokon tapaista tulirokkoa, jota myöskin on sanottu punaiseksi tuhkarokoksi tai punaiseksi koiraksi, ja josta ennen on oltu kahdella päällä josko sitä on pidettävä tulirokkona vaiko tuhkarokkona, mutta pidetään nykyjään erilaisena tautina. Sen yhteydessä on sekä kaularöhkä että yskä sekä pienempäin sipalieden kesiminen kuin tulirokossa, mutta suurempain kuin tuhkarokossa; niinikään seuraa sitä toisinaan rokontapainen rohtuma.

Tulirokko saapi alkunsa tarttumasta joko suoranaisen yhteyden kautta sairaan ja hänen eritteidensä kanssa tai henittämällä häntä ympäröivää ilmaa. Tartunta-aine on varsin sitkeähenkistä, voipi pysyä kuukausia paikallaan sairashuoneessa tai voipi se kulkeutua kauvan sairaan kapineiden mukana, ja liikuu tauti kulkutautina; se hätyyttää enimmmäkseen nuoria henkilöitä ja 2 - 15 vuotisia lapsia, mutta harvoin useampaa kuin kerta elämässä.

Kun tauti liikkuu kulkutautina, huomataan sen leviämisen useinkin tapahtuvan koulujen kautta siten, että sairaan veljet ja sisaret sekä asuntotoverit saavat käydä koulussa, joten tarttumus siirtyy toisiin koululapsiin. Vanhempain, terveyshoitoneuvostojen ja koulujen esimiesten on sentähden katsottava, ett´ei ainoastaan sairas, vaan myöskin hänen sisarensa ja veljensä tulevat ajoissa eroitetuksi koulusta ja ett´ei sairas saa uudelleen alkaa koulunkäyntiä ennenkuin vähintäänkin 6 viikon kuluttua taudin ilamutumisesta. Varovaisuus käskee jokaisen koettaa estää tarttumuksen siirtymistä toisiin henkilöihin, ja jotta tämä pyrintö voisi tapahtua menestyksellä, on sairas ja ne, jotka äsken ovat parantuneet, pidettävät erillään terveistä.

Tulirokkoisen hoito. Se rajoittuu tavallisissa tapauksissa kylmään juomaan, viinimarja- tai sitruunamehun sekaiseen veteen, liemekkäisiin soppiin j.m.s. Sairaan on pysyttävä vuoteessa siksi kunnes kesiminen on lakannut. On huolehdittava, että lämpö sairashuoneessa pidetään tasaisena ja viileänä (16 - 17 astetta C.) ja että poistetaan kaikki vieraat vaikutukset, jotka voisivat häiritä taudin kulkua. Tuo vanha tapa haudata kuumepolttoinen sairas lämpimiin patjoihin ja peittoihin on vahingollinen ja lisäää kuumetta, joka muutenkin on kylli kova. Vuoteen tulee olla vilvakka eikä peite lämpimämpi kuin, ett´ei sairasta juuri viluta. Niiin pian kun lämpö on noussut 40 asteeseen tai sen yli, jäähdytetään ruumista usein ja tiheään uudistetuilla kylmillä kylvyillä joko käärimällä ympärille kylmänkosteita lakanoita tai pitämällä 5 - 10 minuttua 18 - 20 asteen lämpimässä vedessä. Myöskin kiinasuola ja antipyriini ovat tehokkaita kuumetta vastaan. Kouristuksia ja huumausta vastaan valellaan päätä kylmällä vedellä. Vatsaa pidetään tarvittaessa peräruiskeilla pehmeänä, kaularöhkää helpotetaan seljateellä huuhtomalla, sekä ulkopuolisesti lämpimillä, kuivilla kääreillä. Jos siihen liittyy kurkkumätä, käsitellän sitä kuten siitä jälempänä erikseen puhutaan. Kesimisen jälkeen ei sairas saa 2 - 3 viikkoon mennä ulkoilmaan, siis ei ennen, kuin vähintäänkin kuukausi on kulunut taudin alkamisesta. Kesimisen loputtua on hyödyllistä pitää sairasta moniaita kertoja haaleassa kylvyssä. Jälkitaudit, kuten vesi-ajettumat tai hengenahdistaja, vaativat lääkärin apua mitä pikemmin sitä parempi.

Se alkaa usein samoin kuin enemmän tai vähemmän tulinen tulehdusperäinen kuume: pöyristyksillä ja kuumuudella, ja yhden tai useamman päivän kuluttua tulee näkyviin kiheltävä ja kuumottava rohtuma, jonka yhteydessä on punotus, mikä useinkin vivahtaa keltaiselle. Nei paikat, missä rohtuma enimmäkseen näyttäikseen, ovat 1) kasvot: naamaruusu, jossa punotus ja ajetus ilmautuu yli koko kasvojen tai niiden jossakin osassa; 2) siellä täällä haavoittumain ympärillä: haavaruusu; 3) säärien suonikohjuissa: tavallinen ruusu; 4) äsken syntyneiden lasten navan ympärillä: naparuusu; 5) käsivarsissa istutusrokkojen ympärillä: rokotusruusu. Useinkin kohoaa orvaskedelle kirkkaita rakkuloita, aivan kuin palorakkoja, varsinkin kasvoruusussa, jolloin se saa nimen: näppyläruusu. Ruusurohtuma siirtyy useinkin toisesta ruumiinosasta toiseen ja sopimattomalla hoidolla voipi se heittäytyä sisäisiinkin osiin. Kuume taittuu tavallisesti 7:n vuorokauden seuduilla, jonka jäljestä ajetus helpottaa. Vaikeammissa tapauksissa käypi se märille, aukenee haavaksi tai muuttuu kovettumaksi, kaikkein pahimmassa tapauksessa kuolemanvihoiksi (kallbrand).

Varsinainen ruusu saapi tavallisesti alkunsa tarttumasta, jonka tekee eräs pieni sieni (rosmicrococcus). Sille, jossa kerta on ollut ruusu, jääpi usein suuri taipumus saamaan pienemmästäkin syystä taudin takaisin.

Naamaruusu ilmaiksen punotuksella ja ajetuksella tahi näppylöillä koko kasvoissa tai jossakin niiden osassa; silmäluomet turpoavat ja sairas muuttuu tuntemattomaksi. Tavallisesti on sen yhteydessä kova kuume, päänkivistys ja toisinaan hourailuakin. Verenlaskemista saapi ainoastaan lääkärin puollustuksella käyttää. Sairaalle annetaan vilvastavaa ulostusainetta (Englannin suolaa) ja sulatusaineeksi viinikiviheraa tai teelusikallinen puhdistettua viinikiveä (cremortartari) muutamia kertoja päivässä, iltaisin käytetään jalkakylpyä ja taitteen lähetessä kupillinen seljateetä ynnä yksi kanverttipulveri tai mixtura simplexiä. Ruokaa ei saa nauttia juuri ensinkään ja kumminkin ainoastaan niukasti ja kevyttä, ja mieluimmin on sairaan koko kuume-aikana käytettävä ainoastaan liemiruokia. Ulkopuolisesti käytetään ajettumalla pidettäviä, väkevään paloviinaan kastetuita liinantilkkoja; myöskin voipi paloviinaan sekoittaa vähän lyijyvettä. Tilkoja muutetaan heti kun ne kuivuvat. Helpommissa taudin tapauksissa voipi myöskin peittää kasvot ainoastaan kuivalla, pehmeällä liinavaatteella, johon tehdään aukot silmiä, nenää ja suuta varten. Ennen peljättiin kylmää vettä; nykyjään pidetään jäisiä vesikääreitä parhaana helpotuskeinona.

Sääriruusu on meillä hyvin tavallinen ja näyttäiksen säären etupuolella, vallaten poltteella ja punotuksella isomman tai vähemmän osan siitä, useinkin laajenneiden suonien (suonikohjun) ja säärihaavain lähiseudut. Joskus on kuume melkein huomaamaton ja lakkaa useinkin rohtuman ilmautuessa. Sisällisesti käytetään ulostavia ja hiestyttäviä aineita. Jos kieli on tahmainen ja sitä seuraa inho, aljetaan parataminen oksetusaineella. Ravintoa käytetään säästävästi ja kaikkia väkijuomia kartetaan. Sääret pidetään vallan rauhassa ja makaavassa (ei riippuvassa) asennossa; ajettuneella paikalla pidetään paloviinakääreitä samoin kuin naamaruusussakin, tai sivellään kollodiumilla tai ruusupulverilla, jota valmistetaan kourallisesta pieniksi hakatuita koiruohon silmukoita, 30 grammasta hienonnettua liitua ja 4,25 gr (425 centigr.) hienoksi survottua kanverttia. Tätä pulveria ripotellaan ohuelta liinaan kiinni ommelulle hamppu- tai tervatukekerrokselle, joka kääritään ajettuneen säären ympärille ja muutetaan joka päivä. Joka on tottunut käsittelemään helvetinkiveä (lapis infernalis) voipi tässä käyttää sitä siten, että ruusupaise kostutetaan veteen kastetulla pesusienellä, jonka jälkeen helvetinkiven palasella vedellään viivoja 1/4 tuuman välimatkoilla yli koko paiseen. Jos ajettumaan avautuisi haava, on se erikseen peitettävä seraattilapulla ja ajettumaa sen ympärillä hoidetaan yllämainitulla tavalla. - Ämmäin paranteet ja voitelut pahentavat varsin usein tuon pahan ja saavat aikaan sen, että ajettuma muuttuu pitkälliseksi haavoittumaksi. Niiden sääret, joilla on usein ollut sääriruusu, jäävät tavallisesti enemmässä tai vähemmässä määrässä ajettuneiksi. Sentähden on sellaisten henkilöiden pidettävä aina säärensä kääreissä ja pestävä ne joka päivä paloviinalla. Kun ruusutulehdus on tunkeutunut syvemmälle ihon alla oleviin osiin, tulee ajettuma ja pakotus suuremmaksi. Ajettuma tulee silloin useimmiten märille ja on sentähden haudottava lämpimillä, pehmittävillä puurohauteilla (katso paiseet, haavat ja mätähaavat).

Ruusuheitos eli sisään kääntynyt ruusu, joka tunnetaan siitä, että ulkopuolinen ruusu äkkiä lakkaa sisällisen vaivan ilmautuessa, seuraten sitä houre, raivo, ankara oksetus, värve, y.m.s., vaatii aina pikaista lääkärin apua. Sill´aikaa saapi sairas, joll´ei vatsa ole kovin turmeltunut, yhden oksennusjuuripulverin, kylmiä päänkääreitä, kiihottavaa sinapinsekaista jalkakylpyä, ja tuohon entiseen ruusuun ahdistamaan paikaan pannaan suuria sinappitaikinoita tai Espanjan kärpäslaastareita.

Tauti voipi alkaa joko yleisillä tai paikallisilla tunnusmerkeillä. Edellisessä tapauksessa ilmautuu ensin yleinen pahoinvointi, päänsärky, ähky ja kuume; vasta päivää tai paria myöhemmin näkyvät nuo vaaleankellertävät pilkut kurkussa. Jälkimmäisessä tapauksessa ilmautuu ensin vaaleankellertävät, juuston kaltaiset pilkut nielurisoissa, punotus ja ajetus kurkussa, kipu nielussa ja vaikea nieleminen. Toisinaan puuttuu kipu kokonaan ja nuo keltaiset pilkut huomataan aavistamatta satunnaisessa tarkastuksessa. Alaleuvan risat ajettuvat aina ja tulevat aroiksi. Se voipi pysähtyä tähän, keltaiset pilkut irtautuvat ja sen kanssa palautuu terveys. Usein leviää kuitenkin kurkkumätä ympäri kurkkua, pilkut leviävät suulaen kaareihin ja kitakielekkeeseen, vieläpä alas kurkunpäähänkin ja koko nielu peittyy keltaisiin kalvoihin, jotka mitä suurimmassa määrin vaikeuttavat nielemistä. Vaara on nyt suuri.

Toisinaan taas on varsin vähän pilkkuja kurkussa, mutta kuume ja yleinen tila on sitä arveluttavampi - "kurkkumätä karkaa vereen", ja hourimisen tai kouristuksen perästä voipi kuolema tulla 7 - 9 vuorokaudessa.

Taudin seurauksena lievemmissäkin tapauksissa esiintyy usein vissien lihasten, kuten kitapurjeen ja nielulihasten halvauksia. Lapsille on silloin nieleminen vaikea, ruoka tulee takaisin, ja he puhuvat nenäänsä. Harvemmin esiintyy halvauksia kurkussa, silmälihaksissa, raajoissa ja sydämessä. Enimmäkseen katoavat nämä halvaukset pian itsestään.

Sairaat ovat huolellisesti eroitettavat muista, ja kaikkea yhteyttä heidän kanssansa ja varsinkin kaiken kanssa, mitä heidän suussaan on käytetty, on tarkasti kartettava. Moni lääkäri on varomattomalla opereerauksella saattanut itselleen kuolettavan kurkkumädän.

Tuota ennen niin paljon käytettyä pilkkujen sivelemistä helvetinkivellä on kartettava. Sillä haavoitetaan tavallisesti pilkkujen ympäristö ja kurkkumädän basilli siirtyy haavaan ja siten leviää vaan laajemmalle. Paras on ahkera huuhdonta (joka tunti) joko 2-asteisella chloras kalicus-liuoksella tai 1-asteisella boorihappoliuoksella. Lapset, jotka eivät osaa huuhtoa kurkkuansa, saavat ottaa samaa liuosta sisäänsä, mutta miedonnettuna. Kurkkumätäkalvojen lohkeamista edistetään lämpimillä puurohauteilla kaulassa. Ulostamista edistetään lievillä ulostusaineilla ja voimia pidetään yllä vahvistavalla ruokavaliolla. Kuumetta ehkäistään kiinasuolalla. Jos kurkkumätä menee alas kurkun päähän, ei useinkaan ole mitään pelastuksen toivoa muusta kuin mahdollisesti kurkun avaamisesta leikkauksella (tracheotomi).

Tämä tauti alkaa usein aivan samoin, kuin tavallinen vatsurikin; mutta ulostukset, jotka alussa ovat runsaita, veteliä ja sappimaisia, muuttuvat pian lisäytyvän tarpeenpakon ja vatsanväänteiden ohessa, joita usein seuraa inho ja oksetus, varsin niukoiksi (ruokalusikallisesta muutamaan tippaan) ja tiheiksi (10 - 100 kertaa päivässä) sekä sisältävät kellervänviheriäistä limaa, usein veripilkkujen tai veristen juovain sekaista ja ainoastaan moniaan pahkuran oikeita ulostuksia. Tavallisesti seuraa punatautia kuume ja puuttuu se ainoastaan lievimmissä tapauksissa. Se ilmautuu joko jo taudin alussa tai vasta sitten kun ulostukset ovat kestäneet pari päivää. Valtimo on pikainen, 90 - 120 tykähdystä minuutissa, jano tavallisesti kiihkeä, iho kuiva ja kuuma, kieli vaalean kellervä tai harmahtava, maku äitelä, virtsa tummanomainen sekä niukentunut; sairas käypi taudin jatkuessa varsin voimattomaksi. Tauti kestää eri pitkiä aikoja, moniaista päivistä 1 - 2 viikkoon; vaikeammissa tapauksissa pitemmänkin aikaa. Sen onnettomasti päättyessä kohtaa kuolema joko ensimmäisten 7 - 9 vuorokautten kuluessa, tai makaa sairas kauvan ylen heikkona ja kuolee viimein elinvoimain tyhjentymiseen.

Punatauti on tarttuva ja voipi esiintyä mitä hävittävimpänä kulkutautina. Tavallisimmin ilmautuu se syyspuolella, jolloin kuumia päiviä alkaa seurata kylmät yöt, ja edistää sitä kova ruumiin jäähtyminen , joka seuraa heistymistä. Se leviää tarttumalla helposti. Täysin kypsyneet hedelmät ja marjat kohtuullisestinautittuina eivät ensinkään ole syynä punataudin ilmautumiseen, vaikka se on siitä saanut nimensä; mutta huono, epäterveellinen ravinto, kypsymättömät hedelmät, huonosti käynyt, hiivainen tai puolihapan sahti, huono leipä, siivottomuus, pilautunut ilma y.m., edistävät suuressa määrin taudin kulkua ja tekevät sen pahanlaatuiseksi ja tappavaksi.

Mitä lyhempiaikaisia tuskat lievemmän kuumeen, vähemmän voimattomuuden sekä kohtalaisen veristen ja tiheäin ulostusten yhteydessä ovat, sen parempi; mitä ankarampi kuume yhdessä herkenemättämäin tuskain, aran, puhistuneen vatsan, lukuisten ja kovin veristen ulostusten kanssa, sen pahempi se on. Varmimpana merkkinä taudin laimentumisesta voipi pitää ulostusten muuttumista entiselleen, kun sen ohessa iho käypi kosteaksi ja virtsan erittyminen lisäytyy.

Punataudin parannusmenettely. Pääasiallinen ja yleinen sääntö on, ett´ei punatautia saa alussa ehkäistä sellaisilla lääkkeillä, joita maalla usein käytetään tavallisissa ripulikohtauksissa; tauti aina pahentuu siitä. Päinvastoin on punataudissa aluksi käytettävä ulostavia aineita. Muuten on menettely taudin laadun mukaan erillainien, samaten kuin toinen kulkutautikin usein on toisellainen kuin toinen. Toisinaan tarvitaan kauvemmin jatkuvaa pehmittäväin ja ulostavain aineiden käyttämistä; toisinaan saapi taudin aikaisinkin ehkäistä seisahduttavilla. Yleisen kulkutaudin aikana antavat asianomaiset lääkärit tavallisesti erityisiä, kulkutaudin lajin ja laadun mukaisia ohjeita sen parannusmenettelystä.

Joskus näkyy punataudin alussa kuumetaudin tapaisia merkkejä, nimittäin ankara kuume yhdessä pistosten, tai varsin ankaran ja herkenemättömän ähkyn, itsepintaisen päänkivistyksen ja hourailemisen kanssa. Josko sellaisessa tapauksissa sopii käyttää verenlaskemista kuppaamalla tai vatsalle asetetuilla iilimadoilla, voipi ainoastaan lääkäri ratkaista.

Tavallisissa tapauksissa, milloin huomataan hämmennystä vatsassa ja sen yhteydessä inho, tahmalla peittynyt keili, iljetys ja oksettaminen, lievempi kuume ja päänsärky, annetaan sairaan pysyä vuoteella tasaisessa lämpimässä ja nauttai ainoastaan veteliä juomia. Ett´ei sairas tiheään tapahtuvain tarpeentekojen aikoina vilustuisi, ei sairas saa nousta sängystä, vaan tulee käyttää aina alusastiaa tai, jos ulostukset ovat hyvin niukkoja, ainoastaan liitoslakanoita tai tukeliinoja. Vatsa on pidettävä hyvin lämpimänä villaisella vyöllä, ja on monesti päivässä hierottava lämpimällä kanverttiöljyllä, villikaaliöljyllä (oleum hyoscuami infusum) tai linimentillä. Varsinkin tämä määräys tasaisen lämpimän pysyttämisestä ja vatsan varjelemisesta jäähtymiseltä on, kuten tunnettu, juuri se, jota vastaan rahvas enimmän rikkoo siten, että sairas, niin kauvan kuin suinkin jaksaa, käypi ylhäällä ja ulkona, vieläpä vallan vaatteittakin jokaisen tarpeenteon takia, ja siten yhä enemmän ja enemmän saattaa pahan pahemmaksi.

Alussa annetaan sairaalle ulostavia lääkkeitä: risiiniöljyä tai seosta, joka sisältää 30 - 40 gr Englannin suolaa sekoitettuna pariin ruokalusikalliseen öljyä ja etikkaa, ruokalusikallinen joka toinen päivä siksi kunnes ulostukset muuttuvat luonnollisiksi. Jos kylpyä on saatavissa, on siitä suuri hyöty. Heti kun tuskat alkavat lieventyä, käytetään ainoastaan liemimäisiä juomia. Jos ne sitävastoin edelleen jatkuisivat ja ulostukset taaskin kävisivät niukoiksi ja verisiksi, on hankittava lääkärin paua. Sill´aikaa uudistetaan ulostavain aineiden nauttimista joka kolmas päivä ja niiden välisinä päivinä annetaan joka toinen tunti sekoitusta, joka sisältää 2 osaa tavallista ruokaöljyä ja yhden osan etikkaa, joka seos on ennen kutakin nauttimista hyvin sekoitettava, tai liuotetaan ruokalusikallinen puhdistettua viinikiveä (cremor tartaria) teekupillisessa kauralientä, jota annetaan ruokalusikallinen joka toinen tai kolmas tunti. Sen ohessa hierotaan vatsaa ylempänä mainituilla aineilla, ja peräruiskeita, teelusikallisesta tärkkelystä ja 2 - 4 ruokalusikallisesta kauralientä, käytetään 2 kertaa päivässä, tai lapisperäruiskeita: argent. nitric. 0,15 - 0,25 gr 120 gr tislattua vettä ynnä 10 - 15 oopiumitippaa. - 7:nä tai 8:na päivänä voipi ruveta antamaan yhden oopiumipillerin tai 15 oopiumitippaa iltasilla, taikka seuraavaa:

Sellaisille lapsille, joiden on vaikeata nauttia öljyseosta, voipi sen sijaan antaa pienen veitsenkärjellisen rikkihäärmettä (svafvelblomma) ynnä saman verran puhdistettua viinikiveä (cremor tartaria), jota otetaan maidossa tai kauraliemessä 3 - 4 kertaa päivässä. Lapsissa on punatauti useinkin sangen tappava, jonka juuri tekee vaikeus saada niitä pidetyksi tasaisen lämpiminä ja ottamaan lääkkeitä.

Juomaksi tässä taudissa sopivat etupäässä vetelät kauran-, riisi- tai saagoryyniliemet, pellavansiemenvesi, mantelimaito, y.m., joita saadaan virvottaviksi ja janoa sammuttaviksi lisäämällä keitettyä marjamehua, oxymeliä j.m.s.; tahi sopii myöskin seos, johon käytetään 5 - 6 munanvalkuaista, pari ruokalusikallista siirappia 6.5 dl vettä, jotka puistellaan sekaisin; mutta väkijuomia, viiniä ja sahtia on kartettava.

Punataudin parantumisaika on varsin tärkeä jakso, tauti kun vähimmästäkin varomattomuudesta uudistuu ja käypi sitten vieläkin vaarallisemmaksi. Mitä suurin varovaisuus elinjärjestyksen ja vilustumisen syiden suhteen on siitä syystä tarpeeseen. Ruokahalua täytyy tarmokkaasti pidättää; ravinnon tulee olla niukka eikä siin' saa menetellä sairaan useinkin ahvatun näljän mukaan. Alussa sopivat parhaiten pehmeiksi keitetyt munat ja heikot kanan- ja vasikanlihaliemet ilman rasvaa. Sen jälkeen voipi ruveta käyttämään kohtuullisesti maustettuja liharuokia pienissä annoksissa. Ruokaillessa saapi nauttia viiniä, aluksi vedellä sekoitettuna, lopuksi sekoittamattomana. Vatsalla on kauvan aikaa pidettävä villaista vyötä, ja jalat ja sääret tulee pitää lämpiminä. Jotta voimat joudukkaammin palautuisivat, on aamusilla juotava karvasta, vatsaa vahvistavaa koiruoho- tai vesiapila- (trifolium aquaticum) teetä ja päivisin otettava 4 - 6 kertaa ruokalusikallinen kiinankuoriliuosta tai teelusikallinen yhtä usein kiinatippoja (tinctura china composita).

Suojeluskeinoja ei punatautia enempää kuin muitakaan tarttuttavia tauteja vastaan ole mitään muita kuin ne mitä edellä kulkutaudeista puhuttaessa on mainittu. Muuten tässä laadulleen vaarallisessa ja varsin siivottomassa taudissa on noudatettava mitä suurinta puhtautta; alusastiaa ja peräruiskuja ei toinen sairas saa käyttää ennenkuin ne ensin tarkasti puhdistetaan ja pestään karboolihappoliuoksella; ulostukset ovat joutuisasti poistettavat ja mullalla peitettävät; sairashuoneita on usein tuuletettava, puhdistettava ja kostutettava karboolihappoliuoksella, jota valmistetaan 25 gr puhdistettua karboolihappoa (acitum carbolicum depuratum) 2,5 litr. vettä. Myöskin poltetun kahvin tahi rikin savu parantaa ilmaa sairashuoneissa.

Keuhkotaudin basillit, jotka ovat äärettömän pieniä suoria sauvoja, tulevat hengittämällä keuhkoihin siitä ilmasta, jossa keuhkotautinen on hengitellyt tai missä yskiessä erittynyt ja kuivunut lima on levinnyt ilmaan. Niinikään voivat basillit kulkeutua ruumiissa olevista pesäpaikoista, sulaneista juustomaisista risoista, y.m. maitoneste- ja veritiehyeitä myöten muihinkin ruumiinosiin ja siten saada aikaan enemmän tai vähemmän yleisen "nystyrätaudin". Ysköksien nielemisellä voipi keuhkotautinen levittää tarttuma-ainetta suoliinkin, (suolituberkuloosi).

Keuhkotaudin merkit ovat alussa vähäiset ja varsin petolliset; sillä tauti, joll´ei se ole saanut alkuansa muista taudeista, esim. rintakatarrista, keuhkotulehduksesta, joka on muuttunut paiseeksi keuhkoissa, näyttäiksen ensi aluksi hyvin vähäisellä köhäyskällä, joka aikaa voittaen kiihtyy ja alkaa lohkaista väritöntä limaa aivan kuin tavallisessa katarrissa, ja on ärrytys yskään kiihkein aamusilla ja iltasilla. Sairas yskii iltasilla maata mennessään ja aamusilla herätessään tai herättää hänet yskä heti nukuttua edellä puoliyön ja yskii hän silloin 1/4 - 1/2 tuntia, siksi kunnes jälleen nukkuu. Sitten seuraa sitä jonkillainen painostus ja tilapäisesti esiintyvä kipu rinnassa, tai riipova ja sivalteleva särky, joka, kulkien rinnasta käsivarren yläosaan, useinkin tuottaa raskautta ja puutumusta samassa käsivarressa, vähän vaivaloisen tai lyhyen hengityksen, joka tuntuu varsinkin ponnistuksissa ja kun sairaan on noustava rappusia ylöspäin. Niinikään seuraa sitä yleinen heikkous, kalpea ulkonäkö ja laihtuminen. Tauti riippuu hyvin paljon vuodenajasta ja on sairas suvella parempi, mutta myrskyisellä ja kylmällä ilmalla on tauti pahempi. Vähitellen lisäytyy yskä ja rinnan-ahdistus, ja yhteydessä ajoittaisiin yllättäväin rinnan kipujen kanssa esiintyy iltasilla vähäisiä pyöristyksiä, joita seuraa lennähtelevä kuumuus, poltto kämmenissä ja jalkapohjissa ynnä rajoitettu punotus poskissa. Iltasilla on yskä kuiva ja kouristuksentapainen, mutta aamusilla seuraa sitä limaa, joka antarissa puuskissa on verensekaista. Vähitellen seuraa yskimistä märkämäistä sitkeitä ysköksiä, ja useimmiten ilamutuu suurempia tai pienempiä verensylkyjä. Kuume muuttuu selvemmin kitukuumeen tapaiseksi, saaden aikaan enemmän tai vähemmän runsasta yöhikoilua, hipiä surkastuu huomattavasti, iho muuttuu likaisen harmaaksi, nenä ja poskuluut erittäin ulkoneviksi, kasvot käyvät laihoiksi, sinertävän kalpeiksi, ilmautuen niihin ajoittainen rajoitettu puna, silmät vajoovat syvälle päähän, olkapäät ulkonevat, kaula näyttää jatkuneelta ja rinta sisään vajonneelta, sormet pitenneiltä, niiden nivelet turpoavat, sormenpäät muuttuvat paksuiksi, nuijan muotoisiksi, kynnet käyristyvät, suupielet vetäytyvät takaisin, j.n.e. Sen ohessa tulevat yskökset, varsinkin aamusilla, runsaammiksi ja selvemmästi märkämäisiksi, sisältäen keltaisia tai harmahtavia kimpaleita verenkaltaisessa nesteessä. Varmimmat keuhkotaudin merkit ovat mirkoskooppisella tutkimuksella ysköksistä löydetyt nystyrätaudin basillit, joita taudin kehittyessä tavataan useinkin varsin aikaisin. Sairas on tuskin milloinkaan vapaa kuumeesta, ja voimat vähentyvät niin, ett´ei hän voi jättää sänkyä. Näistä selvistä taudin merkeistä huolimatta ei hän kuitenkaan menetä rohkeuttansa, vaan puhuu parantumisestaan aivan kuin varmasta asiasta. Viimein käyvät yskökset pahanhajuisiksi, ja on niiden seassa toisinaan tummaa verta, sekä seuraa yskimistä kova tuska ja vaivalloinen hengitys. Sääret ajettuvat; iholle, varsinkin rintaan, nousee nystyrämäistä rohtumaa; hiukset lähtevät, suu tulee sampaita täyteen, ääni käheäksi tai lakkaa kokonaan; ankaroita, raukaisevia ripulikohtauksia ilmaantuu, ja tuo laihtunut ruumis käypi nopein askelin purkautumistaan kohti. Useimmissa tapauksissa tulee kuolema kuitenkin hyvin rauhallisesti.

Keuhkotauti saapi alkunsa perinnön kautta, huonosta ravinnosta lapsuudessa tai viimeisenä kohtauksena yleisestä hivutustaudista, surusta ja heikontavista vaikutuksissa, tai edellä käyneistä taudeista: keuhkokatarrista, sellaisista keuhkotulehduksista, jotka eivät ole helpottuneet, veriyskästä, leinistä, pidätetyistä verenvuodoista, tai synnynnäisestä rinnan heikkoudesta ja risataudista kovettumista keuhkoissa, jossa jälkimmäisessä tapauksessa se saapi lapsuudessa alkunsa ja näyttäiksen sitten 15 ja 30 ikävuoden välillä. Ne henkilöt, joiden täytyy toimensa takia istua pitempiä aikoja etukumarassa asemassa tai tehdä työtä sellaisissa huoneistoissa, missä ilmaan on sekautunut paljon hienoksi jakautuneita, epäterveellisiä aineita (kankaankutojat, myllärit, kivenhakkaajat y.m.) ovat alttiina itsepintaisille keuhkokatarreille, jotka usein voivat muuttua keuhkotaudiksi niihin ilmautuvain nystyrätautibasillien vaikutuksesta.

Keuhkotaudin taipumusta osoittaa yleisesti hoikka ja pitkä ruumiinrakenne, litteä ja epämuodostunut rinta, pitkä ja hoikka kaula, ulos pistäytyvät olkapäät, hieno valkoinen ja pehmä hipiä, nopea ja aikainen hengenlahjain kehittyminen. Kun tähän taipumukseen yhtyy yllämainitut merkit: köhäyskä, painostus ja kipu jossain paikassa rinnassa, enimmäkseen olkapäiden välillä, hengästyminen, verensalpaus, kuumuus käsissä ja jaloissa, y.m., kehittyy keuhkotauti pian, käyden toisinaan hyvin nopeasti, muutamissa harvoissa viikoissakin, ja saapi se silloin kiihkeän keuhkotaudin nimen. Useimmiten on taudin kulku kuitenkin pitkällinen, vaihdellen toipumisen ja huonontumisen välillä aina vuodenaikojen ja ilman-alan vaikutusten mukaan. Kevät on aina keuhkotautisille vaarallisin aika ja tähän vuodenaikaan niistä useimmat kuolevat.

Keuhkotautisten hoito. Tuskinpa missään taudissa on varjeleva hoitotapa niin tärkeä kuin keuhkotaudissa: sillä kun tämä tauti on kerta oikein kehittynyt, on sairas tavallisesti mennyttä kalua.

Henkilön, jolla on taipumusta keuhkotautiin, tulee ennen kaikkia välttää yhteyttä keuhkotautisten kanssa. Keuhkotautisista vanhemmista syntyneitä lapsia ei koskaan saa ankaruudella kasvattaa ja mitä parempia hengenlahjoja he osoittavat omaavansa, sitä vähemmin on niitä pakotettava lukemaan. Keuhkotautisen tulee enimmäkseen elää yksinkertaisella, mutta ravitsevalla ruoalla; nauttia kasviaineita, maitoruokia ja mietoja liharuokia. Kaikkia rajuja kiihkoja on kartettava, varsinkin suruja ja murheita, ei saa käyttää ahtaita vaatteita, varsinkaan ei nyöriliiviä. Muuten on sairaan oleskeltava niin paljon kuin mahdollista raittiissa ilmassa; mutta hänen on tarkasti kartettava tuulista ja kylmää säätä. Iholla käytetään vuodet läpeensä villaisia vaatteita ja jaloissa villasukkia. Ruumiinliikunnon tulee olla kohtalainen, sovitettu voimain mukaan, ja niin järjestetty ett´ei siinä tapahdu mitään kiihotusta. Ennen kaikkia tulee nuorten, hentojen tyttöjen karttaa ylöllistä tanssimista, mikä vuosittain hankkii keuhkotaudille uusia uhreja. Voimistelua voipi taitavan johtajan johdannolla edullisesti käyttää. Varovaisuudella käytetyt kylmät hieromiset ovat myöskin hyödyllisiä. Kararrista johtuneita kuumeita ja itse katarreja, yksinpä vähäpätöisimpiäkin, on sellaisissa henkilöissä, joilla on taipumusta keuhkotautiin, aina suurimmalla huolella hoidettava, ja jos yskä tulee pitkälliseksi, ja tahtoo muuttua limaiseksi, käytetään ajoissa islanninsammal- tai karagheenihyytelöä.

Jos keuhkotautia mielitään saada parannetuksi, täytyy se tapahtua aivan taudin alussa, ennenkuin kuume on ehtinyt kovin korkealle kohota ja niin kauvan kuin yskä ja yksökset ovat vähemmän vaikeat. Jos siis edellä mainituita taudin puhkeamisen merkkejä näyttäytyy, tai veren yskintää seuraa rinnan limautuminen, kuukautisten katoaminen, j.n.e., pitkällinen yskä, joko kuiva tai yskösten seuraama, ei saa laiminlyödä hankkia ajoissa kokoneen lääkärin apua, varsinkaan jos yskän yhteydessä näyttäytyy hengästystä sekä vähäisiä pistoksia rinnassa ynnä laihtuminen. Sillä välin juodaan seltterivettä maidon seassa puoli korttelia joka edellä puolinen tai käytetään maitoparannetta juomalla joka aamu lasillinen lypsylämmintä kutun, tamman tai lehmän maitoa, jonka ohessa päivällä nautitaan muutamia teelusikallisia karagheenihyytelöä. - Kalanmaksaöljyn käyttäminen 1 - 2 - 3 ruokalusikallista päivässä useita kuukausia, on useissa tapauksissa osoittanut erinomaista hyötyä. Sitä ei kuitenkaan saa koskaan nauttia syömättömään vatsaan, vaan heti syönnin jälkeen ja lisätään jokaiseen ruokalusikalliseen maun tähden muutamia Hoffman´in tippoja tai vähän viiniä. Edullisesti on myöskin käytetty lämmintä punssia ruokalusikoittain muutamia kertoja päivässä; mutta tämän taudin parantamisessa on ainoastaan taitavan lääkärin neuvoja seurattava.

Jos tauti on pitkälle kehittynyt, ei voi tulla kysymystäkään muusta kuin voimain ylläpitämistä mahdollisimman pitkälle ja sairaan tuskain lievittämisestä. Siihen tarkoitukseen käytetään näivetystaudissa ja kitukuumeessa neuvotuita keinoja. Tuota runsasta ja raukaisevaa yöhikoilua vastaan annetaan 20 hapantippaa, tai nautitaan lasillinen konjakkia kylmässä maidossa.

Yskän helpottamiseksi käytetään oopiuminsekaisia yskäleipiä (trochisci glycyrrhizae thebaici), mutta varovaisuudella eikä enempää kuin 2, korkeintaan 6 päivässä, tai Rosén´in rintatippoja (Vinum glycyrrhizae thebaicum), jota täyskasvuiselle henkilölle annetaan yön lähetessä 25, korkeintaan 50 tippaa, niistä kun on hyötyä myöskin ripuliin, jos sellaista on olemassa. Sen ohessa voidaan käyttää rintateetä aamusilla.

Niin kauvan kuin tauti ei ole vielä kovin pitkälle kehittynyt, voipi sairas koettaa parantaa terveyttänsä oleskelemalla havumetsää kasvavilla ylänköseuduilla tai matkustelemalla eleläisemmissä maissa, missä ilmanala on vähemmän vaihteleva. Niinpä esim. on edullista oleskella jonkun talven Välimereen koskevissa parannuspaikoissa Ranskan rannikolla, Sisiliassa tai Sardiniassa; myöskin Kairo Egyptissä sekä Algeria ja Madeira ovat ilmanalastaan kiitetyitä. Paluumatka on tehtävä niin, että sairas saapuu kotiinsa keskisuvella. Mutta jos tauti on edistynyt niin pitkälle, että yskökset ovat kovin verensekaisia, laihtuminen tuntuva, ruokahalu huono ja kuume usein kohottava, on tavallista, että sellaiset matkat vaan jouduttavat sairaan perikatoa.

Keuhkotaudin levenemisen estämiseksi on varsin tärkeätä, että keuhkotautia sairastava miten mahdollista eroitetaan muista, että häntä kielletään likaamasta lattiata ja seiniä yskiessä lohkeavalla limalla, joka heti on koottava kannella varustettuun sylkikuppiin ja valettava sublimaattiliuoksella (1 osa 500 osaan). Ei kukaan saa maata samassa sängyssä eikä edes asua samassa huoneessa keuhkotautisen kanssa. Kuolleen keuhkotautisairaan liina-, pito ja sänkyvaatteet täytyy hyvin puhdistaa, ennenkuin muut niitä käyttävät, ja hänen asumansa huone on niinikään tyystin puhdistettava ja tuuletettava. Naimisiin ei keuhkotautisen pidä mennä.

Yhteydessä keuhkotudin kanssa mainittakoon tässä kurkkuhivutustauti, joka alkaa vastenmielisellä, ahdistavalla tai pistävällä tunteella kurkussa ja ilmatorven pään ympärillä, jota pian seuraa äännen muutos, joka herkenemättömästä käheydestä tulee karheaksi ja kimakaksi. Sairas saapi kiihkeitä, lyhyitä yskän kohtauksia; yskä on alussa kuiva ja on sen yhteydessä useinkin kuvotus ja oksetus, mutta jonkun ajan kuluttua seuraa sitä runsaassa määrin märkämäisiä ysköksiä. Kun tauti yltyy, tulee nieleminen vaikeaksi ja hengitys työlääksi sekä piipattavaksi. Tauti voipi levitä keuhkoihin ja muuttua keuhkotaudiksi. Se saapi alkunsa henkitorven tulehduksesta, tavallisesti samoista syistä kuin keuhkotautikin. Sen hoito vaatii aikaista lääkärin apua. Sillä välin käytetään lauhduttavia sisäänhengityksiä, jonka ohessa sairaan tulee välttää puhumista. Toisinaan on huomattu olevan apua sillimaidosta, jota einehtimättömänä niellään joka aamu.

Taudin silmäänpistävimmät merkit ovat päänkivistys, yhtyen siihen oksetukset, kuume, kaula- ja selkälihasten supistuminen, tunnottomuus ja hourailu sekä kovissa tapauksissa kuolema, toisinaan jo 1:llä tai 2:lla vuorokaudella. Kuolevaisuus tulee yleisesti 35 - 45 prosenttia. Henkiin jääneet tulevat useinkin kuuroiksi, sokeiksi tai rammoiksi.

Parannusmenettelyn tulee olla tehoisan: kuppausta niskaan, jäätä päähän ja selkään, voimakkaasti ulostavia aineita, ja rauhoittamiseksi kloraalia ja oopiumia. Lääkäri on heti paikalle noudettava.

Puhkeaminen tapahtuu toisinaan yht´äkkiä, useimmin muutamain sitä ennustavain merkkien jäljestä; sellaisia ovat: kivut kaulassa tai niskassa, yleinen pahoinvointi, unettomuus, vilunväreet, ahdistus y.m. Kurkkukipujen seuraan liittyy pian alituinen sitkeän, maidonvalkoisen syljen keräytyminen suuhun, sekä syvät, huo´ahtelevat sisäänhengähdykset, alku hengityselinten kouristukseen. Tuon tavallisesti aikoja sitten parantuneen puruhaavan arpi alkaa nyt tulla punaiseksi ja araksi tai muuttuu haava pahantapaiseksi, joll´ei ole parantunut, ja nyt puhkeaa tuo taudin varsinaista luonnetta osoittava nielulihasten kouristus siten, että jokaisella juomisen yrityksellä supistuu nielu ja ruokakurkku kokoon, ollen samanlaatuista kuin turhat ponnistukset oksentamisessa, ja ilmestyy siinä kouristuksentapaisia sisäänhengitysliikkeitä ynnä tukehtumispuuskia, joissa rintakehä useinkin pysyy 10 - 15 sekunttia lukittuna hengitysasemaan. Viimein 1/4 - 1/2 tuntia kestäneen tukehdushädän perästä loppuu puuska pitkällä uloshengähdyksellä alkaakseen hetkenaikaisen levon perästä pienimmästäkin aiheesta, kuten juomisyrityksestä, ilman-uhosta tai ihon kosketuksesta, uudelleen. Epätoivo ja aivojen kiihotus saattaa sairaan useinkin täyteen raivoon (rabies), jolloin hän sylkee, repii ja lyöpi ympärilleen, vieläpä tahtoo purrakin, kuin hullu koira. Sairas kuolee melkein aina, joko sitte tukehdukseen puuskan kestäessä tai uupumukseen muutamia päiviä kestäneiden puuskien perästä.

Louis Pasteur

¨

Veneeriset taudit saavat alkunsa tarttumasta yhteen kosketuksella, enimmäkseen lihallisen sekaannuksen kautta tahi yhdys-elämästä, imettämisellä, käyttämällä yhteisiä lusikoita, juoma-astioita, piippuja, vaatteita, sänkyvaatteita, j.n.e. Sen ensimmäiset ja tavallisimmat tunnusmerkit ovat tippuri ja sankkeri, jotka melkein aina saavat ainoastaan lihallisesta yhteydestä alkunsa. Haavat kurkussa ja suussa syntyvät usein yhdys-elämän kautta; haavat nänneissä imettämisen kautta. Ani havoin leviää tauti suoranaisella istutuksella muihin avoimiin haavoihin.

Äskensyntyneissä lapsissa, jotak ovat saaneet tarttuman veneerisisitä vanhemmista tai imettäjästä, näyttäiksen tauti ihon halkeimilla suupielten ja peräaukon ympärillä, sekä märkivillä, useinkin rokonkaltaisilla rakkuloilla tai pienillä haavaoilla otsassa ja huulissa ynnä märänvuodolla nenästä ja silavamaisilla, vaikeasti parantuvilla haavoittumilla peräpakarain välillä. Lapsi on tai tulee pian vallan laihaksi, iho kasvoissa kurttuiseksi ja tummanväriseksi j.n.e., ja jos tauti saapi jatkua kauvan, tekee se pahempia tuhoja ja tuottaa lopuksi kuoleman.

Veneerinen tauti on usienkin syvälle juurtunut ja voipi, sitte kun sen merkkejä kerta on ollut, varsinkin jos se on tullut huonosti parannetuksi, näyttäytyä jälleen pitkän ajan kuluttua, saaden silloin aluksi aikaan ainoastaan vähäpätöisiä haittoja. Mutta kun jossakin henkilössä on ennen ollut veneerinen tauti ja häntä pitemmän tai lyhemmän ajan kuluttua sen jälkeen vaivaa jotkut mainitunlaatuiset vammat, jotka ovat itsepintaisia parantaa, katoavat ja palaavat jälleen takaisin, niin että hän melkein alituiseen on kivulijas, on aina syytä epäillä sellaisessa henkilössä ovan jonkun veneerisen siemenen, jonka vakavan terveyden saavuttamiseksi täytyy perinpohjin hävittää.

Veneeristen tautien parantaminen vaatii suurta tarkkuutta ja huolenpitoa eikä ensinkään voi tapahtua ilman lääkärin avutta. Tarttumisen välttämiseksi on aina noudatettava mitä suurinta puhtautta ja tarkasti kartettava kaikkea yhteyttä saastutettujen henkilöiden ja heidän kapineidensa kanssa. Kun nämä taudit visseissä seuduissa ovat yleisössä vielä hyvinkin yleisiä, ei voida olla kyllin varovia siinä, että kartetaan palvelusväen ja ympäri vaeltelevain henkilöiden yhteyttä. Jos onnettomuus on jo tapahtunut, ja tauti on jossakin perheessä näyttäytynyt, älköön kuitenkaan kukaan yrittäkö aika ajoin ilmestyväin veneeristen tautien parantamista koskevain neuvojen mukaan omin päinsä puoskaroida tätä sangen vaikeaa ja vaarallista tautia ja ennen kaikkia on varottava elohopea-aineita, sillä siitä voipi johtua mitä surullisimmat seuraukset, ja liiankin monet sellaiset, jotka tarpeettomasta häveliäisyydestä ovat laiminlyöneet käyttää ajoissa lääkärin apua, vaan kaikellaisilla keinoilla koettaneet voittaa ajattelemattomuudessa saatua veneeristä pahaa, ovat elinaikaisella kivulloisuudella, sisään vajonneella nenällä tai muulla rujostuksella saaneet sen maksaa. Sentähden on, niin pian kuin veneerinen vamma on saatu, käännyttävä heti asianomaisen lääkärin puoleen, ja koska sellaisia jo nykyjään on entistä tiheämmässä, ei kenenkään tarvitse olla lääkärin avun puutteessa. Eräs toinen tärkeä sääntö, jota jokaiselle veneeristautisille on tarkoin teroitettava, on se, että hän parannettaesa, varsinkin jos se tapahtuu elohopea-aineilla, pitää tarkoin hiestystä voimassa sekä välttää vilustumista. Sentähden on hänen käytettävä villavaatteita iholla ja pysyttävä parannuksen kestäessä sisällä, mieluimmin makuulla; sillä hiestyksen ehkäisemisellä elohopea-aineita käytettäessä pysähtyy se ruumiiseen ja saa sittemmin aikaan monellaisia vammoja, jotka voivat tulla yhtä vaikeiksi kuin itse veneerinen tautikin.

Veneeriset taudit ovat 3 eri lajia, riippuen erillaisista tarttuma-aineista:

1:ksi. Tippuri, joka tunnetaan limaisesta, värittömästä, valkoisesta tai kellertävästä vuodosta virtsaputkesta, minkä suuhun liittyy punoitus ja kirvely tai kihellys kustessa. Tämä tauti saapi alkuna tarttumasta (pienestä sienestä, jonka nimi on gonococcus) lihallisen sekaannuksen kautta ja puhkeaa tavallisesti 3 - 12 päivää sen jälkeen. Sopivalla hoidolla ja menettelyllä voipi tippuri parantua 2 - 4 viikossa; mutta tuo lapsellinen häveliäisyys, joka houkuttelee niin monta, milt´eipä useimmat siihen, ett´ei heti alussa käytetä lääkärin apua, vaanjatketaan niin kauvan kuin suinkin tavallisia tehtäviänsä, eikä olla mistään taudista tietävinäänkään, taikka puoskaroidaan sitä yksin neuvoin ystäväin kanssa vanhain reseptien mukaan, on useinkin syynä siihen, että tippuri tulee pitkälliseksi ja pahantapaiseksi sekä yhtyy siihen mulkkujen ajetus (sanklos), jälkitippuri ja virtsaputken kutistuma. Näiden yhteensattuvain vikain kautta voipi tippurin parantaminen kestää kauvan aikaa, puolesta kokonaiseen vuoteen saakka. Sentähden ei kenenkään pidä omin neuvoin ryhtyä parantamaan tippuria, vaan on heti alussa ensimmäisten taudin merkkien ilmautuessa käytettävä oikeata lääkäriä. Mitä tärkein seikka on parannettaessa siinä, että sairas heti alussa noudattaa hyvin tarkkaa ruokavaliota ja hiljaisuutta. Hänen tulee syödä vähän vähemmän kuin tavallisesti ja ainoastaan helposti sulavia ravintoaineita, välttäen painostavia, vaikeasti sulavia ja kiihottavia aineita sekä kaikkia väkijuomia. Mulkkupussi on heti hankittava; mutta muuten on välttämätöntä panna pois kaikki siittimiä ahdistavat vaatteet sekä välttää kovaa ruumiinliikuntoa, käymistä ja ajamista. Parantuminen tapahtuu kaikista pikemmin jos sairas heti taudin ensi alusta pysyy vuoteessa. Sen ohessa tulee hänen juoda vetelöitä, limamaisia juomia, mantelimaitoa, kauralientä, pellavansiemenkeitettä tai maitoa ja vettä, kumminkin muutamia lasillisia päivässä. Kipeitä paikkoja pestään ja haudotaan viileällä vedellä useita kertoja päivässä, jotta kaikki vuodokset tulevat tarkkaan pois huuhdelluiksi. Jos punotus on suuri, voipi pesuveteen seikoittaa 1/4 lyijyvettä. Noita tautia toisinaan seuraavia kiusallisia kalun seisomisia (erektsiooneja) ja pollutsiooneja (vastentahtoisia siemenvuotoja öisin) estetään tai lauhdutetaan osaksi lämpimillä kylvyillä, osaksi sillä, ett´ei sairas syö ensinkään illallista, makaa viileällä ja kovalla vuoteella, karttaa seljällään makuuta sekä käyttää muutamia päivinä kanverttimaidelmaa ruokalusikallinen 4 kertaa päivässä. Jos vatsa on kova, käytetään pehmittävänä aineena teelusikoittain puhdistettua viinikiveä (cremor tartari) sokerin tai veden kanssa. Sairaan on tarkasti varottava koskettelemasta silmiä heti tippurimärkää pideltyänsä, siitä kun voipi helposti tulla tulehdus silmään, tai n.s. silmätippuri, joka on varsin vaarallinen.

Seurauksena huonosti hoidetusta tippurista syntyy jälkitippuri, joka tunnetaan valkoisesta, virtsaputkesta juoksevasta vuodosta ilman kirvelyä. Se vaatii vahvistavain aineiden, kopaivapalsamin, ratanhialiuokkeen, rautatippain sekaisen pyörtänekärsämö-teen (milefolieteen), teräspillerin, y.m.s. käyttämistä. Siittimet pestään joka päivä kylmällä vedellä tai paloviinalla ja vedellä. Kesällä käytetään merikylpyä muutamia kertoja viikossa, ja virtsaputkeen ruiskutetaan alunavettä kerta päivässä. Samoin kuin naisten valkojuoksu, voipi limanmuoto virtsaputkesta saada alkunsa myöskin ilman edellä tapahtunutta tarttumusta joko vieraista esineistä tai kovin kiihottavista virtsaputken ruiskeista, rakon tulehduksesta, y.m. Se vaatii syiden poistamista ja pellavansiemenkeitteen käyttämistä runsaasti.

Virtsaputken kutistuma on usein tippurin seurauksena ja tunnetaan siitä, ett´ei virtsa lähdeä täysinäisenä ja tasaisena, vaain hienona ja kieruisena suihkuna, joka kusemisen lopulla yht´äkkiä lakkaa muutamiin pystysuoraan putoaviin tippoihin. Sitä voipi ainoastaan lääkäri tutkia ja auttaa, sekä vaatii tiehyeen laajentamista asettamalla koettimia ja virtsalieriöitä (Bougier) virtsaputkeen.

Henkilöissä, joilla on ahdas esinahka, syntyy usein sen ja terskan välillä kirpeä, limainen erittyminen, jota seuraa kiihkeä syyhelmä ja kirvely, ja toisinaan vähäinen esinahan ajettuma. Vuoro ei tule tässä virtsaputkesta eikä tämä tauti oikeastaan olekaan tippuri eikä vereerisistä syistä johtunut, vaan tulee se kuumuudesta ja niljettymästä, tullen useinkin puuttuvasta puhtaudesta. Stiä sanotaan terskkatippuriksi ja parannetaan parhaiten ahkeralla pesemisellä, johon käytetään miedonnettua lyijyvettä.

Kun tippuri jonkun varomattomuuden kautta on tullut laiminlyödyksi tai äkkiä pysäytetyksi, syntyy siitä veneerinen mulkku eli sanklos, johon kuuluu enemmän tai vähemmän kivistävä ajettuma ja kovettuma toisessa tai molemmissa kiveksissä. Tämä vika vaatii samate lääkärin neuvoa. Sairaan tulee pysyä vuoteessa ja noudattaa tarkkaa ruokavaliota. Alussa käytetään veri-iilejä ja sen jälkeen kääreitä ja puuroja, joita valmistetaan jauhoista ja lyijyvedestä. Ulostavana aineena käytetään risiiniöljyä, jonka jäljestä ulostusta pidetään voimassa peräruiskeella. Mulkkupussi on laitettava ja on sitä käytettävä pitkä aika vielä ajettuman poistuttuakin. Jäljellä olevia pöhöttymiä sivellään 2 kertaa päivässä jodiliuoksella (solutio iodi spirituosa), johon sekoitetaan puoliksi vettä.

2:ksi. Sankkeri eli veneerinen haava siittimissä ilmautuu tavallisesti 3 - 8 päivän kuluessa, harvoin myöhemmin, siinä joka on tullut saastutetuksi, ja näyttäiksen ensin punotuksella, mikä parin päivän kuluttua kohoaa pieneksi valkoiseksi rakkulaksi, joka pian täyttyy märällä, puhkeaa ja muuttuu pieneksi haavoittumaksi; sen reunat ovat punaiset, pehmeät ja juuri kuin poikkileikatut ja pohja silavamainen; tästä erittyy kellervää märkää. Tämä haava, joka tavallisesti tulee lähelle esinahan jännetta terskan alapuolella, osoittaa suurta taipumusta laajentumaan sekä syvyydelleen että reunoille, eritoten heikoissa ja kivulloisissa henkilöissä. Jos märkää haavata istutetaan johonkin muuhun paikkaan ruumiissa, syntyy siihen samallainen haavoittuma. Myöskin voipi märkä aikaan saada paiseen nivusrisoissa, mutta vereen se ei mene ekä ole alkusyynä yleisen tartunnan enteihin (kuppatautiin). Naisissa tavataan, useammmin kuin ylempänä kerrotuita sankkerihaavoja, omituista kohonnutta, nystermäistä sankkeria häpyhuulten sisäpuolella. - Sankkeri vaatii vieläkin tarkempaa hoitoa kuin tippuri ja vielä sitäkin ankarampaa ruokavaliota ja hiljaisuutta; etupäässä on sairaan maattava. Sitä käsitellään heti alussa joko poltinraudalla tai syövytys-aineella: helvetinkivellä (lapis infernalis), jolla tuo pieni rakko tai haava poltetaan, sekä lyijyvesikääreillä, tai jos haava on kovin hellä, lämpimimillä puurohauteilla ja voipi silloin parantua 3 - 4 viikossa. Jos tätä tautia puoskaroidaan omin neuvoin vanhain reseptien tai ystäväin neuvojen mukaan joko salaisilla tai elohopea-aineilla ilman lääkärin neuvoja, tuottaa se tavallisesti mitä turmiollisimpia seurauksia.

Toisinaan ja varsinkin, kun esinahassa tai terskan takapuolella on uesinta sankkerihaavoja, turpoaa esinahka niin, että se joko ei mene takaisin, phimosis, tai pysähtyy terskan taakse, joka siitä joutuu kovaan kuristukseen, paraphimosis eli espanjalainen kaulus. Tämä tapahtuu toisinaan ilman veneeristä tautiakin poikasille, jotka pahuuttaan ovat vetäneet yös esinahan, jonka jälkeen se turpoaa niin, ett´ei sitä enää saada takaisin. Tämä autetaan helpoimmin käyttämällä tuokion aikaa jäsenellä kylmiä kääreitä, joll´aikaa esinahkaa vedetään molempain kätten etu- ja keskisormella eteenpäin, painetaan samalla peukalolla terskaa takaisin ja työnnetään sen renkaan lävitse, jonka turvonnut esinahka muodostaa.

3:ksi. Kuppatauti (syfilis) on veneerisistä taudinmuodoista se, joka syvimmin turmelee ruumiin ja tuottaa vaarallisimmat seuraukset. Tuo omituisenlaatuinen tarttuma-aine siirtyy toiseen kuppahaavoista tavallisimmin parittelun, suutelun, juoma-astiain, lusikkain, piippujen, y.m. kautta, mutta myöskin veri voipi olla tarttuma-aineen kuljettajana, esim. rokon istutuksessa. Tauti näyttäiksen tavallisesti 3:la - 4:llä viikolla tarttumisen perästä pienenä ulkonevana nystermänä tai kovana pilkkuna, joka joko vähitellen katoaa ja jättää jälkeensä punaruskean täplän tai muuttuu kovareunaiseksi haavaksi. Vieläkin muutaman viikon kuluttua turpoavat läheiset nesterauhaset ja käyvät koviksi, kuitenkin ilman kipua tai arkuutta. Taudin jatkuessa ilmautuvat vähitellen ylempänä luetellut tuntomerkit, kuten mätähaavat kurkussa, laakeat lihasmaiset kasvannaiset pakaralihaksissa ja siittimien ympärillä, itsepintainen ihottuma, luumätä suulaessa ja nenässä, luunsärky, j.n.e.

Koska kokemus on osoittanut, että veneerisiä tauteja on vaikea menestyksellä hoitaa kotona, on useissa paikoissa laitettu erityisiä parannuslaitoksia, joissa veneeristen tautien parantaminen voidaan mukavimmin ja varmimmin järjestää. Niin pian kuin joku huomaa vaikeasti paranevia haavoja siittimissään tai muualla ruumissaan, taikka ihottuma, pitkällistä kurkkutautia, lihamaisia tai muita kasvannaisia pakaralihaksissa, tai rupeaa puhumaan nenäänsä, josta juoksee märkää, j.n.e., on hänen heti ilmoittauduttava lääkärin tarkastettavaksi saadakseen ohjeita sen parantamiseen.

Tämän taudin leviämisen ehkäisemiseksi puollustetaan terveellisiä asunnoita, puhtautta, kylpyjä, helposti sulavaa ravintoa sekä muutamista sellaiselle seudulle, missä ei ole spitaalitautia. Haavoihin käytetään basilikkisalvaa liinan höydyssä. Muita tarvittavia lääkkeitä on lääkärin määrättävä.

Tästä johtuva tauti on useimmiten luuvalokuumeen kaltaista, joka esiintyy kulkutautina niissä paikoissa, missä useat henkilöt samaan aikaan ovat syöneet samaa trikiinien pilaamaa sianlihaa. Vasta 1 tai 2 viikkoa jälkeen syönnin ilmautuu tavallisesti umpi (joskus ripuli ja oksetukset), raukeus, veto jäsenissä, puhlevuus ja vesipöhö kasvoissa, kuume ja hikoilu. Lihakset tulevat helliksi ja särkeviksi, varsinkin jänteiden päät, joihin trikiinit enimmäkseen kokoontuvat; eroitukseksi luuvalosta ovat itse nivelet sitävastoin vapaat kivistyksestä. Aina trikiinien olinpaikan mukaan voipi tautia myöskin seurata vaikeus liikuttaa käsiä, niellä, hengittää j.n.e. Muutamain viikkojen kuluttua voipi kuume vähentyä ja parantuminen alkaa tai kuolee sairas sitä ennen kuihtumukseen.

Nykyjään on useimmissa maissa pantu toimeen pakollinen sianlihan tarkastus n.s. trikiinitoimistoissa. Kun trikiinit kuolevat ainoastaan kovalla keittämisellä, ei ole koskaan nautittava raakaa tai puolikypsää sianlihaa, jota useinkin tavataan liha- ja muissa makkaroissa, kylmältä savustetuissa liikkiöissä y.m.

Kun trikiinejä kerta on saatu ruumiiseen, ei löydy mitään parannuskeinoa, joll´ei mahdollisesti vahvasti vaikuttavat oksetusaineet ja ulostusaineet heti atrian jäljestä.

GASTROLAB

ISP Providers