the  Home Page
Historialliset tekstit:
Mahalaukun toiminnat
"Kodin Lääketieteellinen Käsikirja" - johdatus sisällisten ja ulkonaisten tautien tuntemiseen ja yksinkertaisimpaan parannuskeinoon, ynnä lyhyt Terveys- ja Lääkeoppi - julkaistiin kahdeksantena painoksena Suomessa vuonna 1897. Kirjaa on alun perin kirjoittanut lääkintöneuvos A. Timol. Wistrand Ruotsin Uppsalassa, jossa ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1840. Kirjasta julkaistiin sekä Ruotsissa että Suomessa sitten monet painokset, joista 8. painoksen on toimittanut professori Fredrik Björnström, ja suomentanut Juhani Lehtinen. Nämä tekstit ovat tästä kirjasta muuttumattomina, kuvitus on tosin muista lähteistä.
Sitten kun ravinto on suussa tullut rikki pureskelluksi ja syljellä sekoitetuksi, niellään se puru purulta alas ruokakurkun kautta mahalaukkuun, jolla on kolminkertainen toiminta: kemiallinen, käsittäen vissien ravintoaineiden kemiallisen muutoksen; fysiolooginen, ravintoaineiden erään osan imeytyminen; ja mekaaninen, ollen siinä, että jäljellä olevat ravintoaineet tulevat vatsalihaskalvon "matelevalla" (peristaltisella) liikunnolla työnnetyksi alas suoliin sen ahtaan solan kautta, jota sanotaan mahaportiksi (pylorus).
Ravintoaineet ovat yhdistettyjä visseistä yksinkertaisemmista ravintoaineista, joita kemiallisen kokoonpanonsa suhteen voidaan pitää joko munanvalkuaisaineena, liimana, rasvana, tärkkelyksenpitoisina aineina (eli hiilihydraatteina) taikka suoloina ja vetenä.
Paitsi varsinaisia ravintoaineita, joita on ruumiin aineosissa ja sendähden kelpaavat ruumiin rakennukseksi ja ylläpitämiseksi, nauttii ihminen enemmän maun vuoksi monia n.s. nautintoaineita, kuten kahvia, teetä, hedelmiä, viiniä j.n.e.
Mahalaukku edestä katsottuna. Matstrupe = ruokakurkku, tolvfingertarm = kaksitoistatuumainen suoli.
Etevin ravitsevain aineiden ryhmä käsittää n.s. munanvalkuaishiukkasia, joita parhaasta päästä on lihassa, maidossa, munissa, osaksi myöskin leivässä, herneissä ja useissa kasviaineissa. Munanvalkuaisaineen kaltaista ainetta on eläinliima, joita on luissa, rustoissa, jänteissä ja sidekudoksissa ja joilla niinikään on ravintoarvoa. Näitä munanvalkuaishiukkasia eivät vatsan elimet kuitenkaa voi imeä niiden luonnollisessa tilassa, olkootpa ne sitte raakoja tai keitetyitä, vaan täytyy niiden ensin kemiallisesti muuttua liukeneviksi n.s. peptooneiksi, ja tämän muutoksen toimittaa mahalaukun risoista erittyvä mahaneste, joka sisältää vapaata happoa, suolahappoa ja erästä käyteainetta, pepsiiniä. Myöskin liima-aineet muuttuvat siten liimapeptooneiksi, jotka helposti imeytyvät. Niinikään täytyy tärkkelyspitoisten aineiden eli hiilihydraattien kemiallisesti muuttua sokeriksi, maltoosiksi, mikä tapahtuu äkkiä syljessä ja mahalimassa olevan käyteaineen, ptyaliinin vaikutuksesta. Munanvalkuaishiukkasten, liiman ja tärkkelyksen muuttuessa ja imeytyessä siten suuremmaksi osaksi mahalaukussa, kulkee rasva enimmiten sulamattomana läpi mahalaukun ja sulaa vasta suolissa; mutta paitsi pepsiiniä sisältää mahalaukku erästä toistakin käyteainetta, juoksutinta, jonka tehtävänä on eroittaa juustoaine maidosta, jonka jälkeen mahaneste sulattaa juustonmöhkäleet.
Ravintoaineiden osat, joita ei mahalaukku voi eikä ehdi sulattaa ja imeä, kulkevat edelleen mahaportin kautta alas ohutsuoleen ja tapahtuu se tavallisen ja helposti sulavan päivällisaterian jälkeen tavallisesti 5 - 7 tunnissa, jota vastoin vaikeasti sulavat kasviaineet ja rasvat voivat pysyä paikallaan mahalaukussa 8 tuntia ja sen ylikin. Aamusilla on mahalaukku tavallisesti vallan tyhjä (paitsi yöllisten kemujen jäljestä).
Vatsataudin syynä voipi nyt olla vika jossakussa vatsan kolmesta päätoiminnasta, joko sitte kemiallisessa toiminnassa, imeytymisessä tai mekaanisessa kuljetuksessa. Useimmin tavataan häiriöitä vatsan kemiallisessa toiminnassa, siten, että mahanestettä muodostuu joko liian paljon tai liian vähän. Merkillistä kyllä, on edellinen vika tavallisin ja tavataan sitä esim. kalvetustautisilla ja niillä, joilla on mahahaavoja, joiden syynä se useimmiten onkin, niillä, jotka viettävät paikallaanistuvaa elämäntapaa, nystyrätautisilla sekä useiden hermovammain ja muiden tautien yhteydessä. Niillä, jotka kärsivät kroonillista vatsakatarria ja syöpää, erittyy sitävastoin mahanestettä aivan liian vähän. Näiden molempain tautien vallitessa on myöskin imeytyminen vähentynyt. Vatsan sisällyksen edelleen kuljetusta häiritsee taas mahalaukun laajeneminen, syöpä seinämissä, olletikin mahaportilla, jonka kautta helpoimmin syntyy tungos ja esteitä ulostumiselle. Tästä nä´emme kuinka monimutkainen ruo´ansulatustoimi on ja kuinka monet seikat voivat häiritsevästi vaikuttaa siihen.
GASTROLAB
|
|
