
Takaisin pääsivulle
Viennan maailmanpyörä

Kun kysytään, mitä ensimmäisenä tulee mieleen Itävallan pääkaupungista, Wienistä, puhuttaessa, niin ensimmäinen asia on varmaan Wieninkongressi jossa tanssittiin (eikä pystytty mitään päättämään), toinen asia lienee Tapaninkirkko keskellä Wienin vanhaa keskustaa, mutta hyvällä kolmoissijalla tuleekin sitten Wienin maailmanpyörää. Se kuvastaa mainiolla tavalla nykyistä iloista ja rauhallista Wienin tunnelmaa, vaikka se on rakennettu jo toistasataa vuotta sitten.
 
Maailmanpyörä. Lipun hinta oli 1998 50 shillinkiä.
Maailmanpyörä, eli saksaksi "Riesenrad", sijaitsee välittömästi keskustan pohjoispuolella keskellä Praterin huvipuistoa. Sinne pääsee kävellen ja mukavasti myös metron U1-linjalla ja raitiovaunulla.

Maailmanpyörässä on 15 punaista vaunua, joihin jokaiseen mahtuu toistakymmentä matkustajaa. Meno on hyvin rauhallinen ja noin 10 minuutissa tulee kierros täyteen. Maailmanpyörä rakennettiin noin sata vuotta sitten, vuosina 1896 - 1897. Sen valmistuttua kierros tässä pyörässä on mahtanut olla melkoinen kokemus sen ajan ihmisille.
  
Matkustajia maailmanpyörän menoa ihmettelemässä.
Pyörän on piirtänyt enlantilainen insinööri Walter B. Basset, joka on tehnyt vastaavanlaisia pyöriä muualle, mm Lontooseen ja Pariisiin. Wienin pyörä on kuitenkin näistä ainoa jäljellä oleva.

II maailmasodassa koneisto ja kabiinit tuhottiin vuoden 1945 pommituksissa, mutta se korjattiin käyttökuntoon hyvin nopeasti. Vuodesta 1947 maailmanpyörä on pyörinyt päivittäin keskeytyksittä.

Praterin huvipuisto ylhäältä katsottuna
Pyörän korkein kohta on 65 metriä maapinnan yläpuolella. Itse pyörän halkaisija on 61 metriä.
Pyörä hallitsee Praterin huvipuiston maisemia, mutta toki huvipuistossa on paljon muitakin laitteita, vuoristorata, koskenlasku, pienoisjuna ja paljon muuta, ravintoloita ja oluttupia unohtaatta. Ennan vanhaan täällä kävi itse Strauss pitämässä konsertteja. Vuonna 1815 täällä vierailivat tsaari Aleksanteri yhdessä Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelmin, Englannin pääministeri Castrereaghin ja Ranskan ulkoministeri Talleyrandin kanssa.
 
Kabiineihin mahtuu toistakymmentä ihmistä.
Pyörä painaa tukirakenteineen lähes 430 tonnia. Pyörimisnopeus ei ole huimaavaa, eli noin 40 metriä minuutissa, ja aina välillä se pysähtyy, jotta uusia matkustajia voi tulla mukaan. Ja onneksi se pysähtyy. Silloin matkustajille jää aikaa Wienin maisemien ihailemiseen - ja valokuvaamiseen! Kesäisin maailmanpyörä pyörii klo 9 - 24, talvisin se on kiinni, mutta keväisin ja syksyisin pääsee matkaan klo 10 ja 22 välillä.

Näkymä pohjoiseen maailmanpyörän korkeimmasta kohdasta
Jos tavallinen kabiini ei tyydytä kaikkia vaatimuksia, voi vuokrata luksusvaunun. Siihen mahtuu 15 matkustajaa ja siinä voidaan varsin erikoisessa ympäristössä nauttia vaikka syötävää ja juotavaa. Tämän erikoiskabiinin vuokra on 3600 shillinkiä tuntia kohden. Muuten maailmanpyörä on halpa huvi, 50 shillinkiä eli vähän päälle 20 Suomen markkaa matkaa kohti (lapsilla hinta on 20 shillinkiä ja alle 3-vuotiaalla vain 5 shillinkiä). Maailmanpyörän alla sijaitsee matkamuistomyymälä, jossa on laaja valikoima erilaisia pieniä muistoesineitä.
Viennan kartta

|