
Home Page
![]()
Mitä suunnitelmia yhteiskunnassa on keliakiapotilaan aseman parantamiseksi lähivuosina?Tähän kysymykseen voidaan hyvin vastata jäljempänä seuraavalla selvityspyynnöllä, jota on tehty Eduskunnan Sosiaali- ja Terveysvaliokunnan toimesta 21.8.1998:
Käsiteltäessä gluteenitonta ruokavaliota noudattavien keliakiapotilaiden ongelmia työryhmässä todettiin, että vammaistuki ja eläkkeensaajan hoitotuki soveltuvat huonosti keliakiaa sairastavien ravintokustannusten korvaamiseen. Tämän johdosta työryhmä pohti erilaisia muita keinoja gluteenittoman erityisruokavalion kustannusten kattamiseen. Esillä oli muun muassa suora rahakorvaus, osittainen kustannusten korvaus ostokuittien mukaan ja ostosetelijärjestelmä. Yhteistä näille malleille oli, että taloudellinen tuki tulisi katettavaksi yleisistä verovaroista.
Tuen tarve noin 10 000 keliakiaa sairastavalle on asiantuntijoiden mukaan keskimäärin 200 markkaa kuukaudessa. Työryhmä ei pitänyt monimutkaisten järjestelmien luomista pelkästään keliakiapotilaille järkevänä, koska olemassa on muitakin erityisruokavaliota tarvitsevia erityisryhmiä. Työryhmä totesi, että muun muassa munuaistautipotilaat tarvitsevat erityisruokavaliota. Myös diabetesta ja laktoosi-intoleranssia sairastavat tarvitsevat erityisruokavalion, vaikkakaan näistä sairauksista ei nykykäsityksen mukaan aiheudu ylimääräisiä ruokavaliokustannuksia. Lisäksi todettiin, ettei suoralla tuella voida vaikuttaa tuotteiden hintoihin, vaan ne pysyisivät edelleen tavallista ruokavaliota korkeammalla tasolla.
Keliakiapotilaat ovat tuoneet esiin sen, että ongelmana on nimenomaan erityisruokavalion ja normaalin ruokavalion välinen hintaero. Kun keliaakikkojen kohdalla kyseessä ovat jokapäiväiset elintarvikkeet, eivätkä esimerkiksi erityisravintovalmisteet tai lääkkeet, työryhmä piti taloudellisimpana ja tarkoituksenmukaisimpana pyrkiä vaikuttamaan suoraan tuotteiden hintoihin. Työryhmä katsoi, että tämä voisi tapahtua esimerkiksi keskittämällä tuotteiden jakelua tai hankintoja. Tässä toiminnassa tuen tarvitsijat ja heidän järjestönsä olisivat keskeisessä asemassa. Työryhmä totesi, että järjestelmän luomiseen ja ylläpitämiseen voisi hakea avustusta esimerkiksi Raha-automaattiyhdistykseltä. Lisäksi työryhmä totesi, että gluteenitonta ruokavaliota noudattavat henkilöt ovat normaalien vammaistukien ja sairaanhoitokorvausten piirissä, mikäli näiden etuuksien toimintakykyyn ja kustannuksiin liittyvät saantiedellytykset muutoin täyttyvät.
Hoitotuen eri portaiden markkamäärät ovat kuitenkin indeksitarkistusten johdosta nousseet aina viime vuosiin saakka. Kansaneläkelaitoksen mukaan vilja-allergikkojen ja keliaakikkojen ylimääräiset ravintokustannukset ovat alentuneet muun muassa korvaavien tuotteiden paremman saatavuuden ja Suomen Euroopan unioniin liittymisen myötä. Lisäksi viime vuosina on keliakiaa ja vilja-allergiaa sairastavien henkilöiden käyttöön tullut uusia ruokavalmisteita, joiden ansiosta ruuan valmistaminen on tullut helpommaksi. Siten lapsen hoitotukena maksettava markkamäärä, 414 markkaa kuukaudessa, vastaa paremmin vilja-allergiaa ja keliakiaa sairastavien lasten todellisia ruokavaliokustannuksia.
Kansaneläkelaitoksen mukaan se on ohjeitaan valmistellessa katsonut, että ei ole tarkoituksenmukaista maksaa ylikompensaatiota tilanteissa, jossa sairauden aiheuttamia kustannuksia ei ole tukea vastaavassa määrin. Kansaneläkelaitoksen mukaan tilanteissa, joissa tuen maksamisen perusteet ovat selvästi muuttuneet, soveltamisohjeita on voitava tarkistaa. Kansaneläkelaitoksen 1.9.1997 voimaan tulleiden ohjeiden mukaan lapsen hoitotuki keliaakikoille ja vilja-allergikoille maksetaan alimpana hoitotukena silloin, kun tuen maksaminen alkaa 1.9.1997 tai tämän jälkeen.
Lapsen hoitotuen myöntämisedellytyksiä koskevaa lainsäädäntöä ei ole viime aikoina muutettu. Kansaneläkelaitos on toimivaltansa puitteissa antanut paikallistoimistoille uudet etuusohjeet, jotka eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti velvoittavia. Kansaneläkelaitoksen käytäntö ulottaa muuttuneet ohjeet uusia etuudensaajia koskeviksi vastaa sosiaalivakuutuksen hallintokäytännössä omaksuttua periaatteita, jonka mukaan kenenkään maksussa olevaa etuutta ei alenneta pelkällä hallinnollisella päätöksellä. Etuudenhakijalla on aina oikeus saattaa Kansaneläkelaitoksen päätöksen lainmukaisuus tuomioistuimiksi organisoitujen muutoksenhakuelinten käsiteltäviksi. Sosiaalivakuutustoimistolla ei ole tietoa muutoksenhakuasteiden viimeaikaisesta ratkaisukäytännöstä keliakiaa ja vilja-allergiaa sairastavien lasten hoitotukien osalta.
Vammaispalvelulaki ja -asetus ovat toissijaisia etuuslakeja muun muassa vammaistukilakiin, lapsen hoitotuesta annettuun lakiin, sairausvakuutuslakiin ja kansaneläkelain mukaiseen eläkkeensaajien hoitotukeen nähden. Kuntien säästöbudjeteilla määrärahoihin sidottuja palveluja on karsittu. Nykyisin harva kunta korvaa erityisravinnosta aiheutuvia kustannuksia.
Uusi laki (1412/1997) ja asetus (66/1998) toimeentulotuesta tulivat voimaan 1.3.1998. Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto kaikkiin muihin tukimuotoihin nähden. Toimeentulotuessa huomioon otettavat menot jakautuvat perusosalla ja lisäosalla katettaviin menoihin. Toimeentulotukiasetuksen 1 §:n perusteella määräytyvän toimeentulotukien lisäosalla voidaan kattaa tarpeellisen suuruisena henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimassa oppaassa toimeentulotuen soveltajille on tällaisena menoeränä mainittu muun muassa erityisravinnosta aiheutuvat menot.
Sairausvakuutuslain 5 §:n mukaan sairausvakuutuksesta korvataan muun muassa lääkärin sairauden hoitoon määräämät lääkkeet sekä lääkärin määräämät sairaalasta tai apteekista hankitut kliiniset ravintovalmisteet ja niitä vastaavat tuotteet. Kliinisten ravintovalmisteiden käyttö voidaan rinnastaa välttämättömiin lääkeaineisiin, joita ilman potilas ei tule toimeen. Sairausvakuutuslain mukaan edellytyksenä korvaukselle on, että valmisteelle on vahvistettu korvausperusteeksi hyväksyttävä kohtuullinen tukkuhinta ja että valmiste on ostettu reseptillä. Keliakiaa sairastavien käyttämien gluteenittomien elintarvikkeiden kustannukset eivät ole soveltuneet lääkekorvausjärjestelmän korvattaviksi muun muassa sen johdosta, että ne ovat kaupoissa tavallisina elintarvikkeina yleisesti myynnissä.
Sosiaalivakuutustoimisto on pyytänyt Suomen Keliakialiitosta uutta gluteenittomien tuotteiden hintaselvitystä, mutta sellaista ei ole vuoden 1995 jälkeen kuluttajavirastossa tehty. Keliakialiiton oman näkemyksen mukaan Suomen liityttyä Euroopan unioniin muun muassa unionin ulkopuolelta tuodun riisin hinta on noussut, kun taas tavallisen vehnäjauhon hinta on laskenut.
Keliakiapotilaiden erityisruokavaliosta aiheutuvien kustannusten korvaaminen edellyttäisi joko erityissäännösten tai oman erityiskorvausjärjestelmän luomista keliaakikkoja varten. Korvaus olisi todeutettava yleisin verovaroin ja edellyttäisi tähän tarkoitukseen kohdennettuja lisämäärärahoja. Viime aikoina vammaisten sosiaaliturvaa koskevat ratkaisut on jouduttu tekemään nykytasoisilla määrärahoilla. Siksi vammaistyöryhmä ´96:n keliaakikkojen omaa aktiivisuutta korostava gluteenittomien tuotteiden hankintaa ja jakeluorganisaatiota koskeva ratkaisumalli koettiin työryhmässä kokonaistaloudellisesti tehokkaimmaksi tavaksi puuttua ongelmaan.
Apulaisosastopäällikkö, hallitusneuvos Tuulikki Haikarainen
Ylitarkastaja Susanna Rahkonen.
![]()
|
Päivitetty 16 huhtikuuta, 2001 The Wasa Workgroup on Intestinal Disorders c/o Hans Björknäs GASTROLAB Kirkkopuistikko 18 B 37 65100 Vaasa, Suomi, Europe Puh +358-6-3124055 Email: hans.bjorknas@kolumbus.fi |
Kuukauden Kirja
|
Ja samalla kun vierailet kotisivullamme, kuntele mielellään internetradiomme rentouttavaa hyvää klassista musiikkia:
GASTROLAB Classic