|
|
|
|
![]()
|
![]()
Sanakirjan indeksi-sivu
Gastrolab Pääsivu
![]()
|
S (Abbr) Seerumi. Lyhenne käytetään laboratoriotutkimusten yhteydessä. Sa (Abbr) Sylki (Saliva) Lyhenne käytetään laboratoriotutkimusten yhteydessä. Saarekesolukasvain Haimassa sijaitseva hormooneja tuottava kasvain, esim insulinooma, insuliinia tuottava kasvain. Saccharomyces boulardi Eräs hiivalaji, jota kylmäkuivattuna käytetään ripulin oireenmukaiseen hoitoon sekä antibioottihoitoon liittyvän ripulin ennaltaaehkäisyyn ja hoitoon. Tuotenimi Suomessa: Precosa. Tavallinen annostus on 500 mg kahdesti päivässä. Sacrocystis Alkueläin, joka saattaa aiheuttaa ihmiselle ripulitaudin, joka immunopuutteisilla (esim AIDS-potilaat) voi olla pitkittynyt. Diagnoosia voidaan vahvistaa ulosteen värjäysmenetelmällä. Sakroiliitti Ristiluun ja suoliluun välisen nivelen tulehdus. Tämä voi olla selkärankareuman ensimmäinen oire ja se saattaa liittyä Crohnin tautiin. Salping- (Pre) Munanjohtimeen liittyen Salpingiitti Munanjohtimen tulehdus. Akuutissa bakteerien aiheuttamassa salpingiitissa oireet saattavat muistuttaa appendisiittia. Salpingiitin aiheuttaman munajohtimen arpimuutokset saattavat aiheuttaa lapsettomuutta. Salpingo-ooforiitti Munajohtimen ja munasarjan tulehdus. Vrt salpingiitti. Salpinx (Lat) Munajohdin Salvage treatment "Pelastava hoito", mahdollisimman tehokas hoito jota annetaan esim. HIV-potilaalle jos potilas on tullut hoitoon taudin vakavassa myöhäisvaiheessa. Sanatorio Hoitolaitos tai sairaala, yseenäs pitkäaikaissairaiden hoitoa (tuberkuloosi- tai lepra-potilaita) varten, parantola. Sangui- (Pre) Vereen liittyen
|
![]() Sappikivi sappirakossa, ultraäänikuva |
Sappi Maksan tuottama kellertävä neste joka erittyy suoleen sappiteiden kautta ja joka osallistuu ruoansulatukseen. Sappikivi Sappirakossa tai sappiteissä sijaitseva konkrementti, joka koostuu sappipigmenteistä, kalciumsuoloista tai kolesterolista. Sappikivi saattaa aiheuttaa kivuliaita sappikohtauksia, sappirakon tulehduksia (kolekystiitti) tai sappiteiden tukoksia, jonka seurauksena potilas tulee ikteeriseksi. Hoito on yleensä kirurginen, sappirakkoa voidaan nykyään poistaa laparoskooppisesti.
|
|
Sappirakko Päärynänmutoinen noin 6 - 10 cm pitkä rakko, joka sijaitsee heti maksan oikean lohkon alapuolella. Sappi muodostuu maksassa, ja siirtyy sitten sappiteiden kautta sappirakkoon, jossa se varastoituu. Kun ihminen syö, muodostuu kolekystokiniini-niminen hormooni pohjukaissuolessa, ja tämän hormoonin vaikutuksesta sappirakko sitten supistuu, jonka seurauksena sappineste valuu pohjukaissuoleen, jossa se osallistuu ravintoaineiden pilkkomiseen. Sappitiet Tiehyet joiden kautta sappi siirtyy maksasta suoleen. Sarkoidoosi Niin sanottu granulomatoottinen tulehdus, joka saattaa esiintyä useassa elimessä. Tavallisin esiintymispaikka on keuhkot, mutta tauti saattaa löytyä maksasta, ihosta, imusolmukkeista, pernasta ja silmästä. Taudin syy on tuntematon, ja sen esiintyvyys Suomessa on noin 15 tapausta 100.000 asukasta kohti. Varsinkin ihosarkoidoosi on kuvattu esiintyvän keliakian yhteydessä. Tauti paranee usein itsestään, vakavat tapaukset hoidetaan kortisonilla. Sarkooma Eräistä kudoksista (mm luu, rusto, sidekudos tai verisuonet) lähtöisin oleva pahanlaatuinen kasvain. SARS Severe acute respiratory syndrome, eli vaikea äkillinen hengitystieoireyhtymä, vaikea ilmeisesti viruksen aiheuttama keuhkokuume, joka alkanut levitä epideemisenä Kiinassa ja Hongkongissa syksystä 2002 lähtien. Tautiin ei ole olemassa mitään parantavaa hoitoa, mutta useimmat sairastuneet toipuvat itsestään, muutamassa prosentissa tapauksissa tauti johtaa kuolemaan. SARS-epidemian takia pyritään rajoittamaan matkustamista alueilla, jossa tauti esiintyy. SC (Abbr) Subcutaneously, eli ihon alle (esim injektio) SCFA (Abbr) Short Chain Fatty Acids, eli lyhytketjuiset rasvahapot. Schillingin koe Testi jolla selvitetään B12-vitamiinin imeytyminen. Jos potilas sairastaa pernisiöösiä anemiaa, niin imeytyminen on selvästi huonontunut. Schirmer´in testi Kyynelvirtauksen mittaamiseen käytetty menetelmä, joka on tärkeä mm Sjögren´in oireyhtymän diagnostiikassa. 25 millimetriä pitkä suodatinpaperinpalanen asetetaan toisesta päästään juuri alaluomen sisäpuolella, ja 5 minuutin jälkeen mitataan, kuinka pitkä osa paperista on kostunut kyynelnesteestä. Jos arvo on alle 5 millimetriä viittaa löydös alentuneeseen kyynelvirtaukseen, ja jos arvo on 2 millimetriä tai alle löydös on varsin diagnostinen viitaten Sjögren´in oireyhtymään. Schistosoma Mato, ns imumato, joka saattaa aiheuttaa ihmiselle infektion, schistosomiaasia. Katso Skistosomiaasi. Schistosoma japonicumAasian itäosissa esiintyvä mato, joka aiheuttaa skistosomiaasi-nimistä tautia, katso Skistosomiaasi. Schistosoma mansoniKeski- ja Etelä-Amerikassa sekä Afrikassa ja Lähi-idässä esiintyvä mato, joka aiheuttaa skistosomiaasi-nimistä tautia, katso Skistosomiaasi. Schistosomiasis (lat) Halkiomatotauti, Skistosomiaasi
|
![]() Johann Lukas Schönlein (1793-1864) |
Schönlein, Johann Lukas (1793-1864) Saksalainen lääketieteen professori joka toimi Berliinin yliopistossa. Vuonna 1868 hän yhdessä oppilaansa Eduard Heirich Henochin kanssa kuvasi taudin, joka aiheuttaa vatsakipua, veristä ripulia, nivelkipua ja purppuramaista ihottumaa. Tätä tautia tunnetaan nykyään nimellä Henoch-Schönleinin purppurana.
|
|
Schwachmannin oireyhtymä Hereditäärinen tauti, jonka pääasialliset manifestaatiot ovat haiman tuottaminen ruoansulatusentsyyminen puute (jonka seurauksena syntyy ripuli ja alentunut pituuskasvu lapsilla), neutropenia (jonka seurauksena infektioherkkyys on suurentunut) luustomuutoksia ja joskus anemia ja trombosytopenia. Haimaentsyymejä käytetään hoidossa ja mahdolliset infektiot hoidetaan aktiivisesti, jolloin ennuste voi olla aika hyvä. Scler- (Lat, Pre) Kova, esim scleroderma, ihotauti jossa iho on kova
|
![]() ScopeGuide ![]() ScopeGuiden näytöstä selviää endoskoopin kulku paksusuolessa |
ScopeGuide on Olympuksen kehittämä uusi laite, joka näyttää kolonoskoopin kulku ja sijainti vatsaontelossa paksusuolen tähystyksen aikana, mikä selvästi helpottaa ja nopeuttaa tutkimuksen läpivientiä. Laite mittaa kolonoskoopista lähtevä magneettikenttä lautasenmallisen antennin avulla. Röntgensäteitä ei tässä tutkimuksessa käytetä eli se on potilaalle vaaraton. Se (Abbr) Erite (Secretion). Lyhenne käytetään laboratoriotutkimusten yhteydessä. Secundus (Lat) Toinen Sedaatio Rauhoittaminen, esim rauhoittavan lääkkeen anto ennen toimenpidettä Sedatiivi Rauhoittava lääke SeHCAT Testi jossa käytetään Seleeni-75 radio-isotoopilla merkitty synteettistä sappihappoa sen mittaamiseksi, kuinka paljon sappihappoja menetetään ns enterohepaattisesta kierrosta. Tätä testiä käytetään mm silloin kun epäillään sappihapporipulia.
|
![]() Seilin saaren pieni hautausmaa |
Seili Pieni saari Nauvon saaristossa Turun edustalla jossa vuosina 1622 - 1785 toimi leprasairaala. Ruotsiksi Själö. Sairaalan rakennukset eivät ole enää olemassa, mutta saarella on sairaalanaikainen puukirkko, rakennettu vuonna 1733. Valokuva: Torbjörn Nikus
|
|
Sekundaarinen Toissijainen, jonkun toisen vaikutuksen tai taudin aiheuttama. Sekundaarinen tauti on siis toisesta taudista johtuva (seurannais-)tauti. Semel (Lat) Kerran. Lääkmääräyksessä käytetään merkintä iter semel, kerran uusiuttu Semi (Lat, Pre) Puoli Sengstaken-Blakemore Ilmapallomainen letku, jota käytetään ruokatorven variksvuotojen tamponaatioon. Senna Yrttivalmiste, jota käytetään ummetuksen hoitoon yleensä teen muodossa. Sennatee on kasviuute kasveista Cassia angustifolia ja Cassia acutifolia, jotka kasvavat Intiassa ja Egyptissä. Koska senna on luontaisvalmiste, sitä pidetään yleensä vaarattomana. Sennan pitkäaikainen käyttö saattaa kuitenkin aiheuttaa tiettyä riippuvuutta ja aiheuttaa usein ns paksunsuolen melanoosi (katso melanoosi). Melanoosi on sinänsä vaaraton, mutta viime aikoina on esitetty, että siihen saattaisi liittyä hiukan kohonnut paksusuolen syövän riski. Sepsis Bakteerin aiheuttama vakava infektio, johon liittyy elimistön reaktioita kuten sydämen tiheälyönteisyys, hengitystaajuuden kasvu ja kuume. Sepsiksessä voidaan usein osoittaa bakteerikasvua itse veressä, bakteriemia. Vakavaan sepsikseen liittyy yhden tai useamman elimen (esim maksan tai munuaisten) toimintahäiriötö. Septicaemia Sepsis Septinen (Adj) Sepsikseen liittyvä, esim septinen shokki, sepsiksen aiheuttama shokki. Sequela Tauti tai tila joka on toisen taudin tai tapaturman seuraus. SERM (Abbr) Selektiivinen Estrogeeni-Reseptorin Muunteliija, eli lääke joka vaikuttaa estrogeenireseptoreihin. Uusi osteoporoosilääke raloksifeeni on tyypillinen tällainen. Setilistaatti Tulossa oleva laihtutuslääke, jonka vaikutusmekanismi on sama kuin orlistaatti (Xenical), eli se vähentää rasvan imeytymistä ohutsuolessa estämällä lipaasi-entsyymin toimintaa. Sfinkter Sulkija, sulkijalihas Sfinkter ani interna Sisempi peräaukon sulkijalihas Sfinkter ani externa Ulompi peräaukon sulkijalihas Sfinter Oddi Sappi-ja haimatiehyen pohjukaissuoleen vievää aukkoa ympäröivä sulkijalihas Sfinkteri Sulkija, sulkijalihas. Ruoansulatuskanavassa on monta sfinkteriä. Tärkeimmät ovat LOS (Lower Oesophageal Sphincter, USA:ssa käytetään lyhenne LES, Lower Esophageal Sphincter), Sphincter Prepylori (mahalaukun lihasrengas pyloruksen edessä), Sphicther pylori (Pyloruksen lihasrengas), Sphincter Oddi (sappi- ja haimatiehyen aukkoa ympäröivä lihasrengas, kulkee myös nimellä Sphincter of Oddi), Sphincter anii interna ja externa (peräaukon lihasrenkaat). Katso myös Sphincter. Sfinkterotomia Sulkijalihaksen katkaisu Short Bowel Syndrome Lyhytsuolisyndrooma, eli laajan (ohut-)suolen poiston jälktila, jossa jäljelle jäänyt suoli ei ole riittävän pitkä suoriutuakseen nesteen ja ravinnon imetymisestä. Sibutramiini Uusi sentraalisesti vaikuttava laihdutuslääke. Vaikutusmekanismi on noradrenaliinin ja serotoniinin takaisinoton estäminen, eli vaikutusmekanismiltaan tämä lääke muistuttaa uusia masennuslääkkeitä- Noin joka kolmas laihduttaja onnistuu tämän lääkkeen ansiosta laihtumaan 10% tai enemmänvuoden hoidon aikana. Tämän lääkkeen vasta-aiheita ovat mm psyykkinen sairaus, sydänsairaus ja aivoverensuonisairaus. Suomessa tämä lääke on tullut markinoille vuonna 2001, tuotenimi Reductil. Lääkkeen myynti on ainakin väliaikaisesti lopetettu koko EU:n alueella tammikuussa 2010 sydän- ja verisuonimoplikaatiotten takia. Sicca complex Kuiva suu ja kuivat silmät, Sjögren´in oireyhtymän tyypillinen manifestaatio. Siccus, sicca (Lat) Kuiva Sideropenia Raudanpuutos SIED (Abbr) Sociedad Interamericana de Endoscopia Digestiva (Inter-American Digestive Endoscopy Society) Sigma Kreikan kielen s-kirjainta vastaava kirjain
|
![]() Sigmasuoli |
Sigmasuoli Vemmelsuoli, katso sigmoideum Sigmoideum Vemmelsuoli, paksusuolen S-muotoinen osa joka sijaitsee vasemmalla puolella alavatsaa paksusuolen laskevan osan ja peräsuolen välillä. Sigmoideum on divertikkelitaudin tavallisin lokalisaatio.
|
|
Signum (Lat) Merkki Simetidiini (cimetidin) Ensimmäinen laajaan käyttöön tullut histamiini2-reseptoriantagonisti. Lääke vähentä mahalaukun suolahapon eritystä ja soveltuu sen takia niiden tautien hoitoon, jotka liittyvät liikahappoisuuteen. Lääke tuli Suomeen nimellä Tagamet vuonna 1978 ja merkitsi suurta edistysaskelta mahahaavataudin hoidossa. 80-luvun alkupuolella Tagamet oli maailman eniten myytyjä lääkkeitä. Nykyään simetidiinin käyttö on vähäinen, sitä ovat syrjäyttäneet uudet tehokkaat lääkkeet joilla on vähemmän sivuvaikutuksia. Simplex (Lat) Yksinkertainen Simplus (Lat) Yksinkertainen Sinus pilonidalis Pakaravaossa sijaitseva ihon alle työntyvä yksi- tai monihaarainen fisteli eli käytävä. Tauti on tavallisempi miehillä ja syvä, karvainen pakaravako altistaa siihen. Hoito on kirurginen. Sister Joseph's nodule ("Sisar Josephin kyhmy") Syövän (yleensä maha- munasarja- haima tai suoli-syvän) aiheuttama etäpesäke navassa. Sisar Mary Joseph työskenteli Mayo-kliniikassa vuosina 1890 - 1915, ja hänen tehtäviin kuului valmistaa potilaita leikkaukseen. Kun hän pesi potilaitten mahaa hän saattoi huomata kyhmyn navassa, ja näillä potilailla todettiin sitten leikkauksessa pitkälle edennyt syöpätauti. Sitofobia Syömispelko, joka esimerkiksi saattaa esiintyä jos on tauti, joka aiheuttaa kipua syömiseen liittyen. Sjögren, Henrik (1899 - 1986) Ruotsalainen silmälääkäri ja professori, joka vuonna 1933 väitöskirjassaan "Zur Kenntnis der Keratoconjunctivitis Sicca" on kuvannut oireyhtymää joka sitten on saanut kantaa hänen nimeään. Henrik Sjögren toimi Jönköpingin silmäosaston johtavana lääkärinä. Hän sai kunniaprofessorin nimen Göteborgin yliopistossa vuonna 1961. Sjögrenin oireyhtymä Krooninen ns autoimmuuni tulehdustauti, jonka tyypillset piirteet ovat vähentynyt syljen ja kyynelten eritys. Suuri osa potilaista sairastaa myös nivelreumaa tai joku muu sidekudostauti. Keliakiassa Sjögrenin oireyhtymän esiintyvyys on koholla. Tauti esiintyy useammin naisilla kuin miehillä. Skistosomiaasi Schistosoma-madon aiheuttama infektio. Madon toukat voivat tunkeutua terveen ihon läpi josta ne leviävät suolistoalueen laskimoihin, jossa ne voivat aiheuttaa tulehdusreaktiota. Infektio on hyvin tavallinen trooppisessa ilmastossa. Hoitona käytetään pratsikvanteli-nimistä lääkettä. Synonyymit: bilhartsioosi, halkiomatotauti. Skip lesion Esim Crohnin taudin yhteydessä esiintyvät läiskittäiset tulehdusmuutokset, joita ympäröi normaali terve suolen seinämä. Sklerosoiva kolangiitti (PSC, Primary Sclerosing Cholangitis) Sappiteiden krooninen tulehdus, joka vauroittaa ja ahtauttaa sappiteitä. Taudin tarkka syy ei ole tiedossa, mutta se liittyy useimmiten (noin 80%) kroonisiin inflammatorisiin suolistosairauksiin, esim ulseratiiviseen koliittiin. Hoitona käytetään ursodeoksikoolihappoa. Tauti saattaa johtaa maksakirroosiin ja maksan vajaatoimintaan, jolloin maksansiirto voi tulla aiheelliseksi. Tautiin liittyy suuresti kohonnut riski sairastua sappiteiden syöpään, kolangiokarsinoomaan. Skopia Tähystus, esim gastroskopia, mahalaukun tähystys SLE Systemic Lupus Erythematosus, eli hajapesäkkeinen punahukka, joka on tyypillinen sidekudoksia vahingoittava autoimmuunitauti. Smalltalk Kevyt jutustelu SMAS (Abbr) Superior Mesenteric Artery Syndrome, katso Arteria Mesenterica Superior-Syndroma Solunsalpaaja Sytostaatti, syövän hoidossa käytetty lääke, solumyrkky Soma (Gr) Keho, ruumis Somaattinen Ruumiiillinen, ruumiseen (somaan) liittyvä Somatisaatio Psyykkisen taudin ilmeneminen ruumiillisina oireina. Somatostatiini Ruoansulatuskanavassa muodostuva hormooni, joka estää ns neuroendokriinisten solujen kasvua ja hormoonituotantoa. Somatostatiinityyppisiä lääkkeitä on kehitetty mm karsinoidikasvainten hoitoon, ja niillä (mm oktreotidi, lanreotidi) vähentävät tämän taudin oireita noin 70%:lla potilaista. Somatostatinooma Somatostatiini-hormoonia tuottava ns endokriininen kasvain, joka yleensä sijaitsee haiman alueella. Tämän harvinaisen kasvaimen aiheuttamat tyyppioireet ovat sappikivet, rasvaripuli, huonontunut sokeritasapaino ja hapoton mahalaukku. Kasvain on lähes aina pahanlaatuinen ja löytyy harvoin ennenkuin se on jo aiheuttanut etäpesäkkeitä. Somatotropiini Kasvuhormooni Sorafenibi Maksasyövän hoitoon tarkoitettu lääke, jota myydään nimellä Nexavar. Tavallisin haittavaikutus on kämmenien ja jalkapohjien ihomuutokset ja lievä tai keskivaikea verenpainetauti. Lääke ei paranna maksasyöpää mutta histastaa taudin etenemistä ja pidentää elossaoloaikaa. Lääke on ainoa maksasyöpään tehoava lääke ja sitä käytetään myöskin munuaissyövän hoidossa. Spasmi Kouristuksenomainen supistuminen esim suolessa tai sappirakossa Spasmus (Lat) Spasmi, kouristus Spasmus canalis analis Peräaukon kouristus Spasmus oesophagi diffusa Ruokatorven kouristelu Spelt (Tricium spelta) Vehnän sukuinen viljakasvi, jota käytetään leivonnassa runsaasti mm Saksalla. Spelt-vehnä sisältää gluteenia, eivätkä spelt-tuotteet näin ollen sovi keliaakikon ruokavalioon.. Sphincter Sfinkteri, kreikan sanasta sphinkter, "se joka tiiviisti sulkee". Katso Sfinkter Sphincter ani externa Ulompi peräaukon sulkijalihas Sphincter ani interna Sisempi peräaukon sulkijalihas Sphincter of Oddi Sappitien ja haimatien pohjukaissuoleen vievää aukkoa ympäröivä sulkijalihas. SpiraaliTT Tietokonetomografia, eli viipalekuvaus, jossa kuvien tarkkuutta ja kuvantamisen nopeutta saadaan parannettua uudella tekniikalla. Spontaanisti Oma-aloiteeisesti, itsestään, esim taudin spontaani paraneminen Spontaneuous bacterial peritonitis ´Bakteeri-infektion aiheuttama peritoniitti eli vatsakalvon tulehdus joka esiintyy maksakirroosipotilailla joilla on askites, ilman että infektioporttia voidaan osoittaa. Peritoniitti on useimmiten Gram-negatiivisen suolistobakteerin aiheuttama. Ennuste on aika huono paljolti perustaudista johtuen. Splen (Lat) Perna Splenomegalia (lat) Normaalia suurempi perna SSAT (Abbr) Society for Surgery of the Alimentary Tract St (Abbr) Mahaneste. Lyhenne käytetään laboratoriotutkimusten yhteydessä. Status Kliininen tutkimus, tila Steatorrhea Rasvaripuli. Syynä useimmiten ravinnon rasvan puutteellinen imeytyminen, jonka takia ulosteessa on rasva. Stenosis (Lat) Stenoosi, ahtauma Steroidiulcus Maha- tai pohjukaissuolihaava, joka manifestoituu steroidi- (kortisoni-) hoidon aikana, ja jossa voidaan epäillä että lääkitys on etiologinen tekijä. Stomach (Eng) Mahalaukku Stool (eng) Uloste Stooma Leikkauksella tehty keinotekoinen avanne. Ileostooma on ohutsuoliavanne, kolostooma on paksusuoliavanne. Stressiulkus Usein vuotava mahahaava, joka syntyy vaikean ruumiillisen taudin (kuten laajat palovammat, bakteerin aiheuttama septinen shokki) seurauksena. Stressiulkus voi olla hengenvaarallinen, ja nykyään pyritään ennalta ehkäisevään hoitoon tilanteissa, jossa stressiulkuksen vaara on olemassa. Stridor Ääni joka kuuluu sisäänhengittäessä ja joka johtuu ylempien ilmateiden ahtaumasta, useimmiten larynksin alueella. Striktuura Ahtauma jossakin elimistön luonnollisessa kanavassa, esim ruoansulatuskanavassa ja virtsateissä. Striktuuran syy voi olla esim haavan aiheuttama arpimuutos tai kasvain. Strongyloides stercoralis Suolimato, tavallinen trooppisessa ja subtrooppisessa ilmastossa. Mato on pieni parin millimetrin pituinen sukkulamato, joka toukkana voi tunkeutua ihmisen ihon läpi ja joka kolonisoi ihmisen ohutsuolta. Infektio on usein oireeton mutta siihen voi liittyä vatsakipua, oksentelua ja ripulia sekä laihtuminen. Strongyloidiaasi Strongyloides stercoralis-madon aiheuttama infektio. Sub- (Lat, Pre) Alla, esim subkutaaninen, ihonalainen Subitus (Lat) Äkillinen, esim Mors subitum, äkillinen kuolema Subkliininen Tauti joka on niin lievä ettei se vielä aiheuta kliinisesti todettavissa olevia oireita. Suisidi Itsemurha Sukralfaatti Lääke, jota käytetään mahakatarrin ja mahahaavan hoitoon. Sukralfaatti, joka on sakkaroosin aluminiumsuola, neutraloi mahalaukussa olevaa suolahappoa ja suojaa limakalvoa paikallisesti. Ummetus ja pahoinvointi ovat tavallisimmat haittavaikutukset. Suolinkainen Eräs maailman tavallisimpia suolistomatoja, Ascaris lumbricoides. Katso Askariaasi Suolistofloora Ruoansulatuskanavan bakteerikasvu. Ruoansulatuskanavassa elää 400 - 500 erilaista bakteeria, ja bakteerien kokonaislukumäärä on noin 100.000 miljardia. Tätä voidaan verrata esimerkiksi elimistömme kokonaissolumäärään joka on noin 10.000 miljardia, tai ihossamme olevaan bakteerien lukumäärään, joka on vain noin 1000 miljardia. Suoliston bakteerikasvulla on suuri mutta osittain vielä tuntematon merkitys suoliston toiminnassa.
|
![]() Suomen Keliakialiiton toimiston osoite on Hammareninkatu 7, 33100 Tampere |
Suomen Keliakialiitto on Suomen noin 30 keliakiayhdistyksen katto-organisaatio, ja sitä on perustettu Helsingissä vuonna 1991. Liiton kotipaikkakunta on Tampere. Liiton (ja paikallisyhdistysten) jäsenmäärä oli syksyllä 2006 noin 18.000. Keliakialiiton tärkein tiedotuskanava on sen julkaisema neljästi vuodessa ilmestyvä Keliakia-lehteä. Suomen Keliakiayhdistys perustettiin Helsingissä 19.10.1976 tavoitteena että se voisi toimia keliakiaa sairastavien potilasjärjestönä. Yhdistyksen ensimmäsenä puheenjohtajana toimi Pertti Ingervo. Kun Suomeen sitten oli perustettu lukuisia paikallisyhdistyksiä heräsi ajatus liiton perustamisesta, ja Suomen Keliakialiitto perustettiin syksyllä 1991. Tämän jälkeen Suomen Keliakiayhdistys kävi tarpeettomaksi, ja sen toiminta lopetettiin vuonna 1993.
|
|
Suonensisäinen Esim lääkeaineen tai nesteen anto suoraan verenkiertoon. Laskimonsisäinen = intravenöösi. Superior Mesenteric Artery Syndrome (SMAS), katso Arteria Mesenterica Superior-Syndroma Suppositori Peräpuikko Supra- (pre) Yläpuolella Suspicio (Lat) Epäily Sustained Viral Response (SVR) , Onnistuneen hoidon jälkeinen pysyvä virusnegatiivisuus. Tätä termiä käytetään erityisesti C-hepatiittihoidon tuloksen arvioinnissa.
|
![]() Nanna Svartz |
Svartz, Nanna (1890 - 1986) Lääkäri, Ruotsin ensimmäinen naispuolinen lääketieteen professori, joka vuosina 1938 - 1957 työskenteli Tukholman Karolinska institutetissa, missä hän teki tutkimustyötä koskien reumatauteja ja kroonisia tulehduksellisia suolistotauteja. Professori Svartzia tunnetaan eniten sulfasalatsiinin keksimisesta. Tämä lääke, jota otettiin käyttöön vuonna 1939, on edelleen yksi tärkeimpiä lääkkeitä näiden tautien hoidossa. Prof Svartz toimi pitkään marsalkka Mannerheimin henkilökohtaisena lääkärinä, ja oli hänen kuolinvuoteella 1951 Lausannessa. Vuonna 1961 Nanna Svartz vieraili Moskovassa, ja tällöin hänelle kerrottiin että Raoul Wallenberg edelleen oli elossa ja hoidossa neuvostoliittolaisessa mielisairaalassa. Ruotsin Reumaliitto ja Pharmacia-Upjohn jakavat Nanna Svartzin nimeä kantavan tutkijapalkinnin. Nanna Svartz on haudattu Västeråsissa.
|
|
SVR (Abbr) Sustained Viral Response, eli onnistuneen hoidon jälkeinen pysyvä virusnegatiivisuus. Tätä termiä käytetään erityisesti C-hepatiittihoidon tuloksen arvioinnissa. Syklofosfamidi Solumyrkkky (sytostaatti). Ns alkyloiva aine, joka vaikuttaa solun DNA:han. Käytetään useiden syöpäkasvainten hoitoon, myös lymfooman hoitoon. Tavallisimmat sivuvaikutukset ovat leukopenia, trombosytopenia, hiusten lähtö ja pahoinvointi. Preparaattinimi Suomessa mm Sendoxan. Syn- (pre) Yhdessä, liitto Syndrooma Oireyhtymä Systiserkoosi Matorakkulatauti, Taenia solium-madon aiheuttaman infektion komplisoitunut muoto. Katso Taenia solium Sytomegalovirus Virus, joka terveille ihmisille aiheuttaa usein hyvin oireeton infektio, mutta joka elimensiirron läpikäyneelle potilaalle voi aiheuttaa vakavan infektion. Sytostaatti Solunsalpaaja, syövän hoidossa käytetty lääkeaineryhmä Syömishäiriö Varsinkin nuorilla esiintyvä psyykkinen ja ruuumillinen oireyhtymä, johon tyypillisesti liittyy poikkeava syömiskäyttäytyminen. Anoreksia nervosa (laihuushäiriö), jossa alentunut ravinnonsaanti voi johtaa vaikeaan aliravitsemukseen, ja bulimia (ahmimishäiriö), jossa hallitsematon ruoan ahminta johtaa liikalihavuuteen, ovat kaksi tavallisinta syömishäiriötä. Tri Steven Bratman, USA, on vuonna 1997 tunnistanut uuden syömishäriiön muoto, ortoreksia nervosa, jossa tunnusomaisena piirteenä on poikkeavan vahva pakonomainen tarve syödä vain terveellistä ruokaa. Syöpä Pahanlaatuinen (maligni) kasvain, joka syntyy siitä, että sairaat solut jakautuvat hallitsemattomasti. Syöpäkasvain vahingoittaa ympäröivät kudokset kasvatessaan. Syöpäsolut saattavat levitä paikallisesti tunkeutumalla viereisiin kudoksiin, ja ne voivat levitä myös imusuonien ja verisuonien välityksellä ja aiheuttaa uusia kasvaimia (etäpesäkkeitä, metastaasseja) muualla elimistössä. Ruoansulatuskanavan tärkeimmät syöpätaudit ovat ruokatorvisyöpä, mahasyöpä, maksasyöpä, haimasyöpä, paksusuolisyöpä ja peräsuolisyöpä. Syöpämerkkiaine Tuumorimarkkeri. Voidaan määrittää verestä, virtsasta tai kasvainkudoksesta, ja voidaan käyttää mahdollisen syöpätaudin diagnostiikassa ja hoidon seurannassa. Tunnetuimmat syöpämerkkiaineet ovat AFP, jota käytetään maksasyövän selvittelyssä, CEA, jota käytetään paksu- ja peräsuolen syövän selvittelyssä, sekä Ca 19-9, jota käytetään haimasyövn selvittelyssä. PSA on tyypillinen eturauhassyövän erittämä syöpämerkkiaine.
|
|
Ilmoitus:
|


Kaikkien tärkeiden konferenssikaupunkien kartat ja
satelliittikuvat
15 lokakuuta, 2011